keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Pikkuleipiä kastejuhlaan


Leivoin ihan muuta sukuun syntyneen vauvan ristiäisiin, kun siinä leipoessa keksin, etten ole koskaan kokeillut tällaisia koristeltuja pikkuleipiä. Nämä syntyivät siis ihan hetken mielijohMteesta. Oli kyllä niin kivoja tehdä, että seuraava piparimuotti ja väriaine on jo tulossa postitse... Siitä lisää myöhemmin. Ensimmäisiksi koristelluiksi pikkuleiviksi nämä onnistuivat ihan kivasti.

Pikkuleivät leivoin DanSukkerin ohjeella (jonka paistoaika ja -lämpötila ei kokemuksesta toimi, joten niitä olen muuttanut) mutta kuorrutuksen tein hyväksi todetulla Kinuskikissan pikeeriohjeella.

Pikkuleivät
noin 40 kpl
Ainekset
200 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
1 dl Dansukker Taloussokeria
2 tl Dansukker Vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
Nypi rasva, sokerit ja jauhot keskenään. Sekoita joukkoon rikottu muna. Laita taikina puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
Kauli taikina vehnäjauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Painele pikkuleipämuoteilla tai leikkaa mallin mukaan haluamiasi kuvioita. Paista 200-asteisessa uunissa 7-10 minuuttia. 
Anna pikkuleipien jäähtyä täysin. Valmista pikeeri ja kuorruta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!