Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tilausasusteita ja kirjapäivitystä

Sain jokunen aika sitten tilauksen piposta, tumpuista, villasukista ja kaulaliinasta pienelle lapselle. Matkan varrella kaulaliinatilaus muuttui kuitenkin kaulurihaasteeksi. Pipoon oli toiveena lippa mutta en keksinyt sellaista koviketta lippaan, joka olisi ollut vesipestävä, joten pipo sai tupsun. Eikös ne ole vähän kuin sama asia... Lankana Novitan seiskaveikka ja mallit omasta päästä.


Kerroinkin aikaisemmin ommelleeni pikapikaa käsityömessukassin itselleni. Tässä se nyt on kahden messuilta mukaan lähteneen kirjan kanssa. Ei mitenkään niin erikoinen mutta palveli tarkoituksensa. Kaava omasta päästä ja kangas Jyskistä.



Pari muutakin kirjaa on tullut tilattua syksyn aikana. Kuulun Juju-kirjakerhoon ja sieltä tulee joka kuukausi kerhokirjeen mukana ihania houkutuksia ja olen nyt sortunut useammin kuin normaalisti. Mutta minkäs sille mahtaa, kun on niin kivoja kirjoja ollut tarjolla.


Ihanaa! Talvi tuli vihdoin. Tein myös ensimmäiset neljä jäälyhtyä, joissa on palanut kynttilät jo monena iltana. Hienosti jäätyy lyhdyt yön aikana, kun ulkona on -20 astetta pakkasta. Lyhdyistä minulla ei ole kuvaa. Tai on, montakin, mutta niiden kuvaaminen ei kuulu erikoisalaani, koska en saa millään niistä sellaista kuvaa, jota kehtaisin esitellä täällä. Valoisalla lyhdyt eivät näytä niin hienoilta kuin niiden kuuluisi ja pimeällä niistä ei saa hyvää kuvaa millään. Joten katselkaa nyt sitten tätä lumista kuusen oksaa.



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pöllöjä tytölle ja tuliaisia

Käsityömessut eivät jäänet minulta väliin tänäkään vuonna. Kurvasin sinne perjantaina kahden ystäväni kanssa tekemään löytöjä ja inspiroitumaan uusista jutuista ja samalla lämmittelemään vanhoja tuttuja juttuja. Olin messuilla nyt kolmatta vuotta peräkkäin ja olen aina käynyt perjantaina. Se on osoittautunut parhaaksi päiväksi, koska messuväkeä on silloin vähemmän liikenteessä ja pääsen perjantaisin liikkeelle ilman lapsia, jotka jäivät isän hoitoon. Messuja varten piti tietysti ommella iso kassi, joka menee pieneen tilaan ja siihen kuitenkin mahtuu kaikki messuostokset. Kassi valmistui nopeasti ja olikin aivan täynnä tavaraa lähtiessämme. Kassista ei nyt kuitenkaan ole kuvaa mutta eipä se niin ihmeellinen ollut. Sisältö oli tärkeämpi.

Ei uskoisi, miten vaikea kaupoista on löytää yksiväristä, ruskeaa bodya vauvalle. Huomasin kuitenkin, että sellaista ei todellakaan tällä hetkellä ole kaupoissa, joten luovutin viiden kaupan jälkeen ja päätin tehdä sen itse. Kankaan tilauspaikkakin oli jo selvillä: Ompelun ihanuus. Tilasin sieltä aikaisemmin pinkkiä trikoota ja se oli ihanan paksua ja napakkaa. Samaa laatua oli nyt tilaamani ruskea trikoo. Kaavana on Ottobren bodyn kaava lehdestä nro x/xx... Pitkät hihat muokkasin jostakin toisesta kaavasta, joka oli siitä samasta x/xx lehdestä. Kaula-aukon kanttaukset olisi voineet olla vähän löysemmätkin mutta ainakaan body ei nyt valu päältä. Bodyn koko on 74.

Body on tarkoitettu piparikukkahaalareiden kaveriksi ja samalla se sopii hienosti myös uuden pöllöhaalarin kanssa. Yhdessä en saanut niistä kuvaa, koska body ehti sotkua ennen pöllöhaalareiden valmistumista. Ruskea body sopii myös aivan minkä tahansa alaosan kanssa, joten se tulee olemaan kovassa käytössä. Pitäisiköhän saman tien leikellä toinenkin...?





Edellisessä päivityksessä, Pöllöjä pojille, oli haalarit ja paita ihanasta pöllöjoustiksesta ja uhosin ompelevani samasta kankaasta vielä tyttöhaalaritkin kymmenkuiselleni. Tässä ne nyt ova. Ihanat!! Minun oli tarkoitus kääntää "tyttöpöllöt" oikein päin tähän haalariin mutta kankaan nukka olikin kivempaa näin päin, kun se laskeutui alaspäin. Ihan uskomatonta, miten paljon resorin väri voi vaikuttaa vaatteen ulkonäköön.

Haalarin kaava on oma ja se on sama kuin piparikukka- ja poikapöllöhaalareissa. Haalarissa on nepparit olalla. Tykkään kovasti tästä mallista. Haalarit ovat noin kokoa 74 (-80?).








Sitten tuliaisia ja lahjoja, joiden kuvia en ole voinut julkaista ennen kuin ne ovat saavuttaneet oikeat omistajansa. Näitä korvapipoja kudoin viime vuonna joulupukin konttiin ja lahjoiksi. Lankoja jäi vielä, joten ystäväni poikavauva sai tällaisen myös. Pojalle on ehtinyt karttua ikää jo reilu puoli vuotta, joten rohkenin mitata myssyn kokoa pikkuisen kymmenkuiseni päässä ja nappiin meni. Pipo sopi oikein hyvin omistajansa päähän ja oli mieluinen myös äidille.


Toinen ystäväni sai kuukausi sitten poikavauvan. Kudoin nämä sukat ja tumput valmiiksi odottamaan, että pääsisin näkemän pikkuisen. Viime viikolla se tapahtui ja voi kuinka hän olikaan niin suloinen. Tumpuissa on kiristysnauhat, koska tunnetusti nuo pikkuiset saavat aina tumput pois käsistään. Jospa nämä pysyisivät vähän pidempään lämmittämässä pikkuisia käsiä.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pöllöjä pojille

Veljeni pojat (6 kk ja 2 v.) juhlivat yhteiskastetta ja vanhemman pojan synttäreitä tänään ja mietin taas jälleen kerran pitkään, mitä tekisin lahjaksi. Lopulta keksin sen viime viikolla mutta kankaat puuttuivat. Tein perjantaina tilauksen lempikauppaani, Ompelun ihanuuteen ja laitoin toiveeksi, että saisin paketin mahdollisimman pian, koska olin itse liian myöhään liikkeellä. Noin tunnin kuluttua tilauksen lähettämisestä sain sähköpostiin ilmoituksen lähetetystä paketista. Wau, mitä palvelua!! Ja seuraavana tiistaina kankaat olivat jo minulla ja niistä innostuneena ompelin ne saman tien kasaan. Vai olisiko siinä mennyt vielä keskiviikkokin. Hmm... Enpä muistakaan enää. Samalla opin uudestaan asian, jonka jo tiesinkin: yhdeksänkuinen vauva ja kaavapaperi eivät sovi yhteen...

Tätä pöllöjoustista olen katsellut jo pidempään mutta en ole tiennyt, mitä siitä tekisin. Pikkuveljeni on ollut lapsesta asti pöllöfani ja samaa yritämme tietysti joukolla tartuttaa poikiin. Joten tietysti juuri se ihanan pöllökangas valikoitui myös näihin lahjoihin. Kangasta jäi vielä jäljelle juuri sen verran, että minun on pakko surautella siitä vielä meidänkin vauvalle haalarit vaaleanpunaisilla resoreilla. Niin ja käännän "tyttöpöllöt" oikein päin. Housujen kangas on collegea.

Paidan ja housujen kaavat ovat Ottobresta mutta en valitettavasti millään muista mistä niistä. Ovat vielä molemmat eri lehdistä. Minulla on niitä jokunen eikä siinä selatessa jää muistiin, mistä lehdestä mikäkin kaava tulee napattua. Haalarin kaava on omani. Paita ja housut ovat kokoa 98 ja haalari noin kokoa 74 mutta on kyllä niin reilu, että menee varmaan jopa 80 senttiseksi. Ehkä. Housut ovat vähän liian isot mutta toivottavasti ne pysyvät päällä jo nyt, että pääsevät käyttöön paidan kaveriksi.

Tykkäsin kovasti lopputuloksista ja niin teki myös lahjan saajien vanhemmat. Pojista vanhempi, kaksivuotias, vei lahjan avattuaan vaatteensa keittiön lattialle mutta toivon, ettei se ollut mielipide vaatteista. Heh! Toivottavasti tulee kovaan käyttöön.





Ja vielä pikapäivityksenä pipo, jonka ompelin jokin aika sitten itselleni. Tykkään vaan niin kovasti tästä piparikankaasta, että siitä piti saada jotain itsellekin. Tämä onkin ollut o ahkerassa käytössä. Kaava on Ottobren kesänumerosta.

.


torstai 18. lokakuuta 2012

Pinnasuoja ja kypärämyssy


Tilasin Ompelijan maailmasta rullapäärmepininjalan. (Oli muuten niin upeaa palvelua, että suosittelen lämpimästi ihan kaikille!) Minun piti tilata paininjalka jo elokuussa mutta se jäi, niin kuin kaikki muukin ompelu on jäänyt kiireiden vuoksi. Nyt pääsin heti testaamaan uutta jalkaa kypärämyssyyn. Oli kyllä niin hauska (ja helppo!) tapa huolitella reuna, että tulen varmasti käyttämään sitä paljon. Paininjalan mukana ei tullut käyttöohjetta mutta onneksi aina-niin-uskollinen YouTube pelasti jälleen kerran tilanteen. Kypärämyssyn kaava on Ottobren mutta pikkuisen muokattuna.

Olen suunnitellut pitkään uuden pinnasuojan ompelemista, koska vanha ei ollut toimiva. Se lörpötti lähes vauvan päällä öisin, kun sen kiinnitykset olivat väärissä paikoissa meidän pinnasänkyä ajatellen ja pituuskin oli väärä vähän joka suunnasta. Vihdoinkin sain sen valmiiksi ja siitä tuli kyllä aika ihana. Sisällä on pehmikkeenä Ikeasta ostettua peittoa. Vähän se kyllä menee kasaan, että pitää vielä miettiä, josko se kaipaisi jotain muutakin vahviketta.



Pakko vielä mainita, että ostin Tupperwaren silikonivuuan, kun myyjä kehui, että sillä tulee hyvää leipää. Olen halunnut tehdä leipää mutta en sitten koskaan ole kuitenkaan tehnyt. Nyt sain vuuan ja sitä oli pakko heti kokeilla. Ensin tein pelkästä vehnästä, koska muuta jauhoa ei ollut kaapissa. Seuraava versio tuli sämpyläjauhoista ja lisäksi laitoin porkkanaraastetta ja siitä tuli todella hyvää!


Ja sitten vielä vähän orkkideakuvia. (Kaivoin järjestelmäkamerani hyllyltä piiiitkän tauon jälkeen. Ei siitä kyllä pääse mihinkään, että järkkärillä vaan tulee parempia kuvia.)




maanantai 15. lokakuuta 2012

Tuliaisia


Kävimme tyttöjen kanssa reilu viikko sitten kylässä kahdessa sukulaisperheessä. Halusin tapani mukaan viedä tuliaisiksi mieluiten jotakin itsetehtyä. Mietin pitkään, mitä se olisi ja vihdoin päivää aikaisemmin tartuin ompelukoneeseen ja surauttelin tätini perheelle patalaput ja kummipojalle ja hänen veljelleen neliöpipot.

Koitin neliöpipoihin hieman johdettua kaavaa, joka osoittautuikin hankalaksi. Joo, ei todellakaan uskoisi!! Halusin saada pienen kaarevan reunan otsan kohdalle. Tein ensimmäisen koekappaleen trikoosta. Siihen tuli liian korkea "kaarroke" ja se yhdistettynä muutenkin liian leveään pipoon, ei ollut hyvä yhdistelmä. Pyörittelin kappaleita edessäni oikeasti yli tunnin, että pääsin selvyyteen, mikä sauma minun pitäisi ensin ommella. Ja kaksi kertaa taisin purkaa ompelemani sauman, kun ei mennytkään oikeassa järjestyksessä. Joustavaa ommelta on aina niin ihana purkaa...

Seuraavan version uskalsin tehdä jo suoraan suunnittelemallani Eurokankaan velourilla. Pienensin kaavaa ja madalsin kaarroketta. Surauttelin nopsasti kaksi samanlaista pipoa ja sitten kutsuin nelivuotiaani testaamaan niitä... Ja sitten hain kahdeksankuiseni testaamaan ja löysin sopivan käyttäjän... (Muistiin itselle: velouri ei välttämättä jousta yhtä hyvin kuin trikoo.)

Suunnittelemani velouri alkoi olla lopussa eikä siitä olisi enää saanut kahta kaksinkertaista pipoa, joten päädyin kompromissiin, johon olen hyvin tyytyväinen. Tein ulkopuolen velourista ja sisäpuolen trikoosta (ati toisin päin) ja näin pipo on käännettävä ja sen väriä voidaan muuttaa asun mukaan. Samalla sen lämpimyyttä voidaan säätää kääntämällä haluttu puoli korvia vasten.





Täti sai lisäksi tuliaisiksi virkkaamani kassin.





sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Neulontaa

Voi apua!! Onko siitä tosiaan jo kuukausi, kun viimeksi olen päivittänyt blogia?! Uusi työ on vienyt niin paljon energiaa ja ajatuksia, etten ole ehtinyt ommellakaan yhtään mitään. Tänään kaivoin pitkästä aikaa kangaslaatikoita ja mietin, mistä taas aloittaisin. Esittelin nelivuotiaalleni paria joustista (ruskea piparikukka ja kokovaaleanpunainen), johon hän totesi "älä ompele mulle enää mitään". Ihmettelin, että mikäs nyt on. Hän sitten selvensi, että "nokun se Hello Kitty -mekko on niin kiva". Se kuulemma riittää. Jahas. Jospa kuitenkin saisin ujutettua kaappiin vielä jonkin kivan joustofroteisen liivimekon, jota suunnittelin.

Vaikka ompelukone ei olekaan lähiaikoina käynyt, olen kaivanut pitkästä aikaa puikot esiin ja saanut jotain neulottua. Suurin osa on lahjoja pienille ihmisille mutta kuvissa ensimmäiset raitasukat ovat omalle tytölle. Ne neuloin bambulangasta, johon olen aivan ihastunut. Se on niin mahdottomat pehmeää. Tosin neuloessa se ei ole mitään parasta, koska monisäikeinen ja liukas lanka luistaa puikoilta helposti alas. Lisäksi bambulangasta neuloessa täytyy muistaa tehdä työstä aika tiukka, koska se löystyy nopeasti käytössä. Tein ensin vauvalleni tumput, jotka lörpsähtivät heti, eivätkä nyt pysy enää kunnolla kädessä. Niiden kanssa kävi myös hauska pikku moka: Kaivoin eräänä iltana lankapussejani ja löysin sieltä kivan lilan langan. Kudoin (käytän mielummin sitä sanaa neulomisesta) siitä kahtena iltana tumppuja ja kun ne kolmastena päivänä piti laittaa käteen, esikoiseni kertoi minulle karun totuuden: ne ovat harmaat! Ja niinhän ne olikin, kun vain jaksoi avata silmät ja laittaa kunnolla valot päälle. Hups!

Myöskin näiden raitasukkien kanssa oli "epäonnea" matkassa. Kudoin niistä ensin aivan hitusen liian pienet. Purin kärkikavennukset ja neuloin kärjen uudestaan. En kuitenkaan jaksanut heti päätellä lankoja ja sukat jäivät olohuoneen pöydälle useammaksi päiväksi. Eräänä päivänä nelivuotiaani keksi "kivan" leikin, jossa hän leikkasi lankakeristä pätkiä ja kieputti erääseen puiseen leluun kiinni. Kun tulin paikalle ihmettelemään, mitä hän tekee, hän kertoi leikanneensa myös sukista ylimääräiset langat pois! Voitte ehkä kuvitella, mikä riemu siitä ratkesi... Näin ollen purin vielä kerran kärjen ja lopuksi myös päättelin ne langanpäät.


Tämä pipo ja kaulaliina menivät lahjaksi yksivuotiaalle söpöläispojalle.
Pidin vähän uhkarohkeana ajatuksena kutoa yksivuotiaalle kaukahuivin
mutta en osannut ajatellakaan, miten paljon lahjan saaja tulisi juuri
huiviin ihastumaan!
Pipossa on ihanan jättitupsu!

Neliöpipoja. Nämä ovatkin ainoita, mitä ompelukoneeni on tehnyt aikoihin.
Oranssi pipo pääsi täydentämään ykivuotiaan synttäripakettia
ja raitapipo meni tuliaisiksi eräälle vähän nuoremmalle herralle.


Tämä kudottu neliöpipo sekä saman sarjan tumput löytyivät
eräästä kaksivuotislahjapaketista.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kanttausharjoituksia


Tänään opettelin kanttausta vetskarihaalariin. Ja samalla siis opettelin vetskarin ompelua. Olen aika tyytyväinen haalariin vaikkakin kyllä siitä vikoja löytyy. Mutta eikös ekassa saakin olla? ;) Kaksi kertaa piti purkaa saumaa ja kaksi kertaa neulasin vetoketjun väärään saumaan. Ensin toiseen sivusaumaan ja sitten toiseen. Haalarin kangas on Sampsukan bambucollegea ja on aivan ihanan pehmeää. Tätä aio tilata lisää eri kuosilla. Haalarin kaavat ovat Ottobresta (6/09).

Samassa myös Minni-Hiiri -pipo ja -tumput meidän vauvalle kevään viileisiin päiviin. Pipon idea ja alkuperäiskaavat ovat kirjasta nimeltä Ompele kaunista lapselle, Kirjan kaava tosin oli oudon leveä ja lyhyt, joten muokkasin sitä jonkin verran. Tumput ovat ihan omasta päästä.