maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ristiäiskortti

Minä sain kunnian aloittaa rakkaan ystäväni pienen pojan kummina.

Kortin kuva on servetistä ja se on kiinnitetty kaksipuoleisella liima-arkilla. Korostin joitain kohtia kimallekoholiimalla. Kortti on hieman kolmiulotteinen, koska kerrokset on kiinnitetty 1 mm tarratyynyillä toisiinsa.


Yksi pieni elämä,
suuri valo sisällä.
Katson hiljaa nukkuvaa,
katson lohdunkantajaa.
Pidän aina lähellä,
kuljen matkan vierellä,
sillä saattajani on
vasta syntynyt.

Yksi pieni elämä.
Tähtipölyn kudelma.
Vaikka tuhannesti kaadut,
ei sua voi haavoittaa.


Tuomas Holopaisen Lohtu on puhutellut minua. Sen koskettavista sanoista löytyy myös ihania pätkiä ajatuksella annettuihin kortteihin. Olen käyttänyt tätä samaa kohtaa laulusta jo kummityttöni yksivuotiskorttiin ja nyt uuden kummipojan ristiäiskorttiin. Valitsen yleensä aina kortteihin värssyn lauluista. Niistä löytyy hienoja kohtia, kun tietää, mitä hakee.

4 kommenttia:

  1. Aina jotain uutta oppii ja hämmästyy. Oli niin hieno ruono ja piti googlata, kuka on Tuomas Holopainen.

    Pikku-mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomas Holopainen on tehnyt laulun mutta ei itse laula siinä. Lohtu-kappaleen esittää iso Jouko suomalaisia laulajia kuten esim. Juha Tapio, Samuli Edelman, Johanna Kurkela, Cheek... Ja vielä moni muu. Aivan ihana kappale. :)

      Poista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!