Prinsessapapukaija ja muut hyvät selitykset

Ompelin tänään omasta mielestäni tosi kivan kesämekon esikoisellemme. Ajattelin, että kaikki meni juuri nappiin ja tyttö ihastuisi mekkoon heti. Malli on sama kuin yhdessä hänen lempimekossaan ja värikin oli kohdallaan. Mutta sitten tein ison virheen ja menin ompelemaan mekkoon papukaijan kuvan!

Mutta aloitetaan alusta: Mielessäni oli muhinut jo vähän aikaa ajatus kokeilla kesämekkoa, johon tulisi yläosaan kuminauharypytys. Kaava (jonka keksin omasta päästäni) ei voisi enää olle yhtään helpompi. Leikkasin noin 50x100 cm kaistaleen kangasta, käänsin ylä- ja alataitteet ja ompelin alalangalle puolattavaa kuminauhaa - kilometritolkulla - mekon yläosaan. Papukaijan kuva on puuvillakankaasta, jonka ostin Facebookin Kangashamstereilta. Kuva on kiinni kaksipuoleisella liimaharsolla ja suoralla ompeleella. Suunnittelin pujottavani ylätaitteeseen vielä ohuen kuminauhan mutta taite jäikin kivasti rypylle niin en laittanutkaan kuminauhaa. Olkaimet mittasin neidille sopivaksi.

Tyttö pyöri ympärillä ja kyseli, koska mekko on valmis ja kun vihdoin esittelin ylpeänä valmista mekkoa, neiti totesi: minä en tykkää papukaijoista! Että sillällailla... Keksin selittää, että tämä onkin sellainen prinsessapapukaija, jolla on papukaijojen prinsessakruunu päässä (heltta) mutta ei mennyt läpi. Pelkään pahoin, että mekko jää meillä käyttämättä. Tarvinnee alkaa miettiä sille uutta sijoituspaikkaa.

Onneksi minulla on tapana peittää
mallin kasvot, koska sovituskuvien
ilme on kaikkea muuta kuin tyytyväinen.

Työn alla.

Prinsessapapukaija ja "kruunu"

Kilometritolkulla alalangalle puolattavaa kuminauhaa...

Karvinen ja lisää maatuskoja

Edellisestä päivityksestä on ehtinyt kulua jo useampi päivä mutta en suinkaan ole ollut ompelematta. En kuitenkaan ole uskaltanut julkaista projektiani ennen tätä päivää. Vietämme huomenna 5-vuotishääpäivää ja tein miehelleni lahjaksi tyynyn. Tämä saattaa kuulostaa tosi hassulta mutta sen taustalta löytyy tarina. Mieheni sai vuosia - vuosikymmeniä - sitten tyynyt, jossa on Karvisen kuva. Hän muisteli tänään, että tyyny on ollut hänellä ainakin kaksikymmentä vuotta. Tyyny on ollut aina sängyssämme ja ollut kätevä mm. hyvän lukemisasennon saamiseksi. Nyt tyyny on kuitenkin niin kulunut, että se on tullut tiensä päähän - ainakin meidän sängyn osalta. (Se siirtyy ilmeisesti autotalliin.) Sänky ja mieheni ovat olleet muutaman viikon ilman Karvistyynyä, joten ajattelin, että siinä olisi kiva hääpäivälahjaidea.

Ensin suunnittelin tekeväni jonkun erilaisen kuvan tyynyyn ja eri värisen tyynyn mutta lopulta päätin tehdä mahdollisimman täydellisen kopion vanhasta. Jäljensin leivinpaperin läpi kuvan vanhasta tyynystä ja loin sen uudestaan. Alkuperäisessä tyynyssä kuva on painettu ja se on molemmilla puolilla tyynyä mutta tässä uudessa versiossa se on aplikoituna vain toiselle puolelle.

Aplikoin kuvaa useampanakin iltana ja päivänä. Oman lisähaasteensa toi se, että en voinut tehdä sitä tietenkään mieheni läsnä- tai hereilläollessa mutta en myöskän hieman alle 4-vuotiaan tyttäremme nähden, sillä salaisuus olisi pysynyt salaisuutena sen jälkeen noin minuutin. Sattumalta vielä mieheni, joka yleensä menee aikaisin nukkumaan, valvoikin juuri tällä viikolla pidempään lähes jokaisena iltana, joten useampi vuorokausi on vaihtunut tätä tyynyä tehdessä.

Ilman ongelmiakaan en tietenkään selvinnyt. Kun olin saanut kuvan aplikoitua niin, että vain kuvan reunat olivat ompelematta, silitin kuvan kiinni tyynyliinaan ilmeisesti vähän liian kovalla lämpötilalla, koska yhdestä kohtaa lanka suli ja jäi kiinni silitysrautaan. Ikinä ennen ei ole kyllä sellaista käynyt! Onneksi alue oli pieni ja sain sen ommeltua uudestaan niin, ettei sulamista enää huomaa.

Oikeastaan ainoa harmitus, joka jäi, on se, että unohdin tehdä Karviselle ohimokarvat. Se on kuitenkin niin pieni asia, että olen jo unohtanut sen. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen.

Valmiina ennen täytteitä.

Ja täytteiden kanssa.

Asettelua.

Ja suunnittelua.

Ääriviivoja vaille aplikoituna. Alla tyynyliina kappaleet.

Sulanut lanka.

Tässä uusi ja vanha vierekkäin.

Julkaisinkin jo aikaisemmin vanhemmalle tyttärelleni tekemäni hatun. Yritin etsiä myös vauvallemme hattua kaupoista mutta en löytänyt mieleistä, joten päätin kokeilla sitäkin itse. Maatuskapaidasta oli jäänyt ihanaa kangasta vielä jäljelle ja reunaan ostettua vaaleanpunaistakin oli vielä. Minulla oli kaavat vain 1-3 -vuotiaan ja 3-5 -vuotiaan hatun kaavaan, joten 0-vuotiaan hatun kaava oli sovellettava. Siihen tarvittiin jonkin verran arviota, mittaamista, laskemista ja hyvää tuuria mutta lopputulos on mielestäni eittäin hyvä. Kaavat istuvat täydellisesti. Hatun kaavan muuttaminen ei ole ihan yksinkertaista, koska kuusiosaisen pääosan tulee sopia kaksiosaiseen lieriin juuri oikein tai muuten kangas ryppyyntyy.

Lakin ompeleminen sujui sinänsä ongelmittaa mutta ilmeisesti klo 23-01 ei ole paras aika ompelemiselle ja kappaleiden asettelulle, kuten kuvista näkyy... Kun lause "aseta kappaleet oikeat puolet vastakkain" on ohjeen vaikein kohta (kahteen kertaan!), kannattaa mennä nukkumaan.

Vauvan lakkiin ompelin kiinni nauhat, ettei se putoa päästä.
Lakki ei tämän jälkeen ole enää käännettävä mutta juuri näin halusinkin.

Hääpäivälahjaksi mieheltäni sain ihanan orkidean! Keskusta on kauniin oranssi.

Apilapyllyt

Tällainen idea pälkähti päähäni eräänä iltana. Ensin suunnittelin tekeväni oliivin vihreästä velourista haalarit ja laittavani apilan tummemman vihreästä, ns. metsän vihreästä. Kangaskaupassa käydessäni bongasin kuitenkin tämän fuksianpunaisen joustofroteen palakangaslaatikoista ja valkoista velouria (se kylläkin ihan rullalta). Yhdistelmä on hauska, kun pyllyssä oleva apila on velourin ansiosta pehmeämpi kuin muu haalari. Ruskeaa resoria minulta lötyi jo valmiiksi kotoa ja se sopikin hienosti tähän.

Haalarin malli muuttui kiitteävän monta kertaa matkan varrella. Ihan varmaksi en enää edes muista sen alkuperästä muotoa. Välillä siihen oli tulossa vetoketjun sijasta napit olkapäille ja alavarat olkaimiin. Lopulta kuitenkin vielä viime tipassa leikkasinkin takakappaleen olkaimet etukappaleen mittaisiksi ja etukappaleen puoliksi vetoketjua varten. Haalarin kaava on itse piirtämäni ja tämä versio siis siitäkin vielä muunnos.

Tämän ja eilisen haalarin myötä olen jopa tykästynyt kanttaamiseen. Pelkäsin sitä alkuun ja ensimmäiset harjoitukset näyttivätkin enemmän ekaluokkalaisen tekemiltä ompelukoneen ajoharjoituksilta mutta nyt jo jopa tykkään siitä. Eilisessä haalarissa kanttaukset näytivät jo aika hyviltä ja tässä vielä paremmilta. Voi kun saisin vielä kaksoisneulan toimimaan koneessani, että saisin kanttauksista kivemman näköiset. Kone on uusi enkä tiedä siitä vielä ihan kaikkea (lue "mitään").