lauantai 27. huhtikuuta 2013

Piposta kori

Ajelimme tyttöjen kanssa päiväseltään käymään kauempana asuvan serkkuni luona viime viikolla. Olen tykännyt viedä nähdessämme aina jotain itsetehtyä tuliaisiksi serkun kahdelle pojalle, joista toinen on kummipoikani. Koska tiedän serkkuni rakastavan raitaa, siitä on helppo lähteä toteuttamaan mitä vain. Tällä(kin) kertaa lankojen hankinta jäi hyvin viimetippaan, koska reissu oli perjantaina ja kaupoille pääsin torstaina. Mutta kyllähän yhdessä illassa ehtii kaksi pipoa virkata. Ostin paksua lankaa, jotta työ valmistuisi nopeasti. Langaksi valikoitui siis Novitan Hanko mustana ja valkoisena.

Aloin virkata ensimmäistä pipoa päälaesta lähtien, niin kuin aina teen. Jo hyvin pian huomasin, että lanka on liian paksua pipoon ja muutin suunnitelmani sisustuskoriksi, josta tulikin aivan ihana. Täytin sen vielä itse kutomallani bambuisella tiskiliinalla. Sisustuskorin värit sopivat aivan täydellisesti serkkuni huolellisesti mietittyyn sisustukseen ja myös tiskiliinan väri valikoitui keittiön vallitsevan värin kanssa. Niin ja p.s. On meinaan aika upea kahvipakettikin. Maku on vielä testaamatta.


Serkkuni oli hyvin iloinen uudesta koristaan ja keksi heti noin kymmenen asiaa, mitä alkaisi siinä säilyttää. Olen itsekin erittäin tyytyväinen koriin ja sellainen saattaakin ilmestyä myös meille jossain vaiheessa, vaikka ei väreiltään sovikaan ihan suoraan meidän kodin väreihin. Lankana Hanko oli minulle vierasta mutta kokemukseni perusteella tulen käyttämään sitä jatkossakin ja sitä tarttuikin kaupasta jo mukaan lisääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!