keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Mansikkaa, mansikkaa, mansikkaa

Uskomatonta mutta totta! Aiemmassa postauksessani esittelemäsi kivimansikat todellakin toimivat! Olen päässyt poimimaan pieneltä mansikkamaaltamme päivittäin kourallisen mansikoita. 

Eli jos linnut vaivaavat mansikkamaata, maalaa kiviä punaisiksi ja aseta niitä mansikkamaalle. Linnut luulevat niitä mansikoiksi ja nokkivat nokkansa kiviin, jonka jälkeen ne eivät enää halua yrittää nokkaista oikeaa mansikkaa. Parhaiten tämä toimii, jos kivimansikat asetetaan mansikkamaalle jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisten mansikoiden punertumista, koska tällöin linnut oppivat heti, ettei tälle mansikkamaalle kannata mennä edes yrittämään. Tämän minä teen ensi kesänä.

Oma pieni mansikkamaamme ei kuitenkaan tuota satoa vielä hillomansikoiksi asti, joten ne piti hankkia muualta. 10 kg mansikkaa jalostui pakasteviipaleiksi, pakastetuksi survokseksi ja hilloksi. Pakastin sauvasekoittimella survottua mansikkasosetta valmiiksi jääpalamuotteihin. Niitä on helppo sitten laittaa talvella puuron sekaan. Jäinen survos jäähdyttää samalla puuroa sopivasti.


Jääpalamansikat:




Joku aika sitten minulle tuli tarve leipoa jotain munatonta ja maidotonta. Silloin löysin Ruokailmiö-blogista (ruokailmio.blogspot.fi) tämän piirakkareseptin, joka olikin niin helppo ja hyvä, että otin sen vallan käyttöön. Ensimmäisen piirakan tein pakastemarjoista, musta- ja punaviinimarjoista ja seuraavat tuoreesta mansikasta. Viimeiseen mansikkapiirakkaan laitoin vielä pohjan ja mansikoiden väliin vaniljakastikejauheesta tehdyn vaniljatahnan. Voi että kun tulikin hyvää! Mansikkapiirakoista tuli niin rumia, kun en jaksanut asetella mansikoita mitenkään erityisesti pohjan päälle, että tein niihin vielä kiilteen hyytelösokerista. Vaniljakastikkeen kanssa mansikkapiirakka oli maittava tarjottava.

Marjapiirakka (maidoton, munaton)

4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2½ tl leivinjauhetta
3/4 dl öljyä
2½ dl vettä (tai omenamehua)

½ l marjoja

1. Sekoita kuivat aineet hyvin. Lisää joukkoon öljy ja vesi ja sekoita taikina nopeasti juuri ja juuri sekaisin.
2. Levitä piirakkavuokaan (pyöreä tai suorakaiteen muotoinen käy hyvin, n. 23 cm * 30 cm).
3. Levitä päälle marjat ja paista heti 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Tässä vielä aikaisempi marjaversio piirakasta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!