maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pioniunikoita ja petunioita

Lupasin näyttää, millaisia pioniunikoita toisen siemenpussin siemenistä syntyy. Valitettavasti jouduin näidenkin suhteen pettymään. Kukkia tuli paljon mutta vain alle viisi oli jollain lailla kerrottuja ja loput olivat isoja, yksinkertaisia unikonkukkia. Hienoja, mutta ei sitä, mitä halusin ja tilasin. Tämä alla oleva tumma on ollut tämän siemenpussin helmi ja lähinpänä pussin päällä ollutta kuvaa. Alempi taas edustaa muiden saman sarjan unikoiden värimaailmaa.


Lievästi kerrottu unikko:


Tässä vielä (pioni)unikoiden kukkaloistoa.


Petunioita kasvatin keväällä siemenestä ja ne kukkivat parhaillaan hienosti. Tänään löysimme tyttären kanssa kaksi upeaa, moniväristä kukkaa niiden joukosta. Valitettavasti violettia väriä on vaikea saada kuvaan ja siksi nämäkin kuvat ovat hieman erikoisen ja erilaisen värisiä, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Yksi petunia on jo aivan ennätyksellisen pitkä. Pituutta sille on kertynyt jo yli 50 senttiä! Ehdin jo luulla sitä aivan joksikin muuksi kasviksi mutta kyllä se vaan petunia on.



Lopuksi vielä vähän kotipihan ruusuja teille, blogini lukijat! <3

1 kommentti:

  1. Noi unikot on kyllä tosi kauniita vaikka ei olekaan sitä mitä piti. :)

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!