sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sitruslotta

Meillä vietettiin tänään äitienpäivää. Olen perinteisesti valmistanut äitienpäivälounaan äidilleni ja mummulleni. Tänä vuonna äitienpäivälle tuli muuta ohjelmaa, joten vietimme päivän viikon etuajassa. Minulla ainakin oli ihan oikean äitienpäivän tunnelma päivästä huolimatta.

Vuosia vuosia sitten leikkasin jostain talteen sitruslotan ohjeen. Teinkin sitä silloin useasti mutta sitten se unohtui. Viimeaikoina se on kuitenkin tullut välillä mieleeni ja nyt ajattelin sen olevan mukavan raikas kakku kahvipöytään. Ja kylläpä se olikin hyvää!! Nyt se ei enää unohdu. Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty tavallista ja verigreippiä mutta minä teen kakun aina appelsiinista ja pienillä muilla muutoksilla.

Tämä ohje on yksinkertaiseen kakkuun. Minun kakkuni oli tehty kaksinkertaisella ohjeella. Kakku on todella helppo valmistaa.



Sitruslotta
n. 8:lle

Vuokaan:
2 appelsiinia

Hyytelö:
2,5 dl Valio Vanillaa
3 liivatelehteä
1 dl appelsiinimehua
2 appelsiinia
0,5-1 rkl vaniljasokeria

Kuori appelsiinit ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Vuoraa viipaleilla n. 1,5 l pyöreä kulho. Kuori hyytelön tulevat appelsiinin ja leikkaa ne pieniksi palasiksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5-10 min, purista kuivaksi ja sulata ne kuumennettuun appelsiinimehuun. Jäähdytä seos. Vatkaa Vanilla vaahdoksi. Lisää joukkoon hyytymispisteessä oleva mehu-liivateseos, vaniljasokeri ja appelsiininpalat. Sekoita hyvin. Kaada seos appelsiiniviipaleilla vuorattuun vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia mutta mieluiten yön yli seuraavaan päivään. Kumoa sitruslotta varovasti tarjoilulautaselle.

Tarjolle leivoin myös vaniljabostonkakkua.


Äidiltäni sain ihanan orkidean! Tätä väriä minulla ei vielä ollut. Upeat kaksi vanaa täynnä nuppuja!


Itse itselleni ostin vielä äitienpäiväruusun, jonka istutan kesällä kukkapenkkiin. Viime vuonna mummultani äitienpäivänä saamani ruusu on lähtenyt tänä keväänä uuteen kasvuun talvehdittuaan talven kukkapenkissä. Ruusun vieressä kuvassa on uuteen kukkapenkkiin ostettu ihana enkeli, joka pitää sylissään pientä pupua. Enkeli saa vähän aikaa lämmitellä sisällä. Viereen kukkapenkkiin tulee myös pieni vesiputous, joka myös jo odottaa asennusta mutta siitä lisää sitten, kun saan uuden kukkapenkin perustettua. Nyt pitäisi alkaa etsiä kiviä... Vinkit otetaan vastaan!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!