sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kahvi-konjakkijuustokakku



Tein pitkästä aikaa vanhan bravuurini, kahvi-konjakkijuustokakun. Tätä pääsevät syömään ihanat me&i-myyjäkollegani, joten koristelu on sen mukainen. Syysmallistossa on paljon sydämiä ja perhonen kuuluu olennaisesti me&i:hin. Ohje kakkuun on vanhasta Créme Bonjourin mainoskirjasta, joka on kulkeutunut minulle jostain. Kirjan muita ohjeita en ole tainnut koskaan edes kokeilla mutta tätä kakkua olen tehnyt paaaaaljon. Edellisestä kerrasta on vain nyt sattunut kulumaan pitkä aika. Useampi vuosi jopa.

Kahvi-konjakkijuustokakku

Pohja:
175 g kaurakeksejä
75 g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
5 dl Flora Vispiä
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria (tai vähän enemmän)
3 rkl konjakkia
1,5 dl vahvaa kahvia

Hienonna keksit ja sekoita siihen sulatettu voi. Taputtele tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kun liivatelehdet ovat pehmeitä, liuota ne kuumaan kahviin ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen sokerit, tuorejuusto ja lopuksi konjakki. Kaada kahvi-liivateseos ohuenan nauhana seokseen ja vatkaa koko ajan. Vatkaa ainekset hyvin sekaisin ja kaada sitten täyte vuokaan, keksipohjan päälle. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi. Mieluiten yön yli. Koristele mieleiseksesi.



Itse käytin koristelussa Candy melts -suklaata. Se on suklaakoristeluihin tarkoitettua erikoissuklaata, jota saa useista leivontaan erikoistuneista kaupoista. Itse tilasin sitä Ullan unelmasta.

Suklaaperhosen piti levitellä siipiään kakun päällä kauniisti mutta siitä tulikin siipirikkoinen, kun toinen siipi putosi. Näin ollen perhonen saa lepuuttaa toista siipeänsä sydänverkon päällä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!