tiistai 10. maaliskuuta 2015

Lakritsi-sitruunakakku synttärisankarille


Perheessämme juhlittiin viime viikolla yhtä synttärisankaria ja yllättäen keksin leipoa hänelle kakun. En ole yhtään täytekakkuihminen ja siksi tämä kakku on nyt todellinen ihme! Se syntyi siitä, mitä kaapista löytyy. Sokerikakkupohjan tein Kinuskikissan ohjeella. Mukaan taikinaan laitoin muutaman ruokalusikallisen (eli kaadoin vaan suoraan purkista) lakritsijauhetta. Kakusta tuli todella kuohkea, kun sain vatkata sen uudella yleiskoneellani ja valmiista kakusta tulikin nelikerroksinen. Paistoin pohjan Ikean sydämenmuotoisessa silikonivuoassa. Kahteen väliin laitoin lemoncurdia, mikä on yksi suosikkini ja yhteen valmista vaniljakastiketta jauheesta valmistettuna. Lemoncurd-täytteen tein myös Kinuskikissan ohjeella. Tosin kotona ei ollut sitruunaa, joten curd valmistui sitruuna-aromista ja sitruunamehusta. Jääkaapista löytyi vielä yksi 2,5 dl purkki kermaa, jolla sain kuorrutettua kakun juuri ja juuri sopivasti. En pidä kermavaahdosta, joten sitä tuli juuri sopivan ohut kerros niin, ettei se edes paljon maistunut. Tein kermasta hieman jämäkämpää lisäämällä joukkoon vaniljakastikejauhetta. Lapset saivat viimeistellä lopputuloksen runsaalla määrällä koristeita.


Täytyy kyllä sanoa, että tämä kakku oli jopa minun mieleeni ja saatan joskus toistekin innostua leipomaan vastaavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!