lauantai 8. kesäkuuta 2013

Nokkoslättyjä ja pihahommia

Kaikki alkoi vuonna 2008, kun perustin uuden omakotitalomme takapihalle reilun kokoisen perennapenkin. Tilasin perennojen taimia yli kahdella sadalla eurolla (eli PALJON) ja istutin. Tällöin en tiennyt juuri mitään puutarhan hoidosta tai kukista. Jos taimen istutusohjeessa lukee, että se pitää istuttaa 30 sentin päähän seuraavasta, eihän se voi tarkoittaa kuin korkeinkaan 15 senttiä. Ja varmasti kuunliljat eivät tule viemään kasvettuaan puolta metriä joka suuntaan. Juu ei... Perennojen jakaminen tuli joka kevät ja kesä yhä enemmän ajankohtaiseksi ja toukokuun ensimmäisinä lämpöisinä päivinä otin vihdoin lapion käteen ja nostin aivan kaikki perennat penkistä ylös ja jaoin. Uusia taimia tulikin sen verran paljon, että niitä riitti viiden kaverinkin pihoihin ja vielä vähän jäikin. Ja koska nämä tällaiset projektit tuppaavat vähän laajentua, on meidän pihalla nyt myös kaksi uutta kukkapenkkiä. Toivottavasti vastaavaa urakkaa ei tule eteen ihan heti ensi kesänä vaikkakin kuntoa se kyllä kohotti. Kuvia penkistä laitan vähän myöhemmin, kun kesän mittaan lajit puhkeavat kukkaan. Sitä ennen saatte ihailla kauniita omenapuun kukkia.



Pihaamme on myös eksynyt muutama nokkonen. Innokkaanan kitkijänä en kuitenkaan ollut onneksi ehtinyt nyppiä niitä vielä irti, kun eräänä päivänä Aamulehden Hyvä elämä -osiossa (jonka tykkään lukea tarkkaan) oli nokkoslättyjen ohje. Kippo ja hanskat käteen ja pihalle nokkosia poimimaan. Nokkosen lehtiä kerti sopiva kulhollinen ja vähän jäi vielä pakastimeenkin. Päätimme esikoiseni kanssa huijata iskää ja hänen tultuaan kotiin, odotti pöydässä "pinaattilättyjä". Ajattelin, että ennakkoluulot olisivat voineet olla esteenä maistaa nokkoslättyjä. Lätyt saivat kuitenkin hyvän vastaanoton ja koko lautasellinen hävisi tehokkaasti. Lätyt olivat jännän kevyitä. Ne eivät täyttäneet mahaa samanlailla liikaa kuin tavalliset lätyt. Puolukkahillon ja raejuuston kanssa lätyt olivat erittäin nam nam! Kannattaa kokeilla!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Tuliaiskoreja ja ekologisia siivousniksejä



 Toukokuu oli yhtä menoa ja melskettä sekä työn puolesta että vapaa-ajalla. Sen voi huomata myös toukokuun blogiaktiivisuudestani. En kuitenkaan ole ollut toimettomana. Toukokuun ja kesäkuun alun viikonloppuihin mahtui niin juhlia, kyläilyä kuin tupaantuliaisiakin.

Ihana ystäväni piti perheensä kanssa tupaantuliaiset uudessa kodissaan ja mikäs sen tarpeellisempaa omakotitalossa voi olla kuin siivoustarvikkeet. Tällä kertaa niihin tosin sisältyi hauska juju. Itse virkatusta puuvillakorista löytyi bambuinen tiskiliina, etikkaa, sitruunamehua ja ruokasoodaa. Eli erittäin hyviä siivousaineita.

Käytän itse siivouksessa hyvin paljon etikkaa. Se toimii monessa tilanteessa. Laitan sitä pyykin pesussa huuhteluaineen korvikkeeksi (pitää värit hyvinä, poistaa pinttyneitä hajuja, poistaa tahroja ja desinfioi) ja keittiöstä löytyy aina etikkavettä sisältävä suihkepullo kaikenlaiseen putsaukseen. Mm. etikalla lähtee mukeista tee- ja kahvijäämät tuosta vaan ja siivouksessa se desinfioi pintoja ja poistaa tahroja tehokkaasti. Tässä vain muutama käyttötarkoitus mainitakseni. Ruokasoodalla saa uskomattoman puhtaan tiskipöydän ja lavuaarit ja mikron pesu helpottuu huomattavasti.

Tässä netistä keräämiäni vinkkejä tuliaiskorista löytyvien aineiden käyttöön:
(Näitä etsiessäni löysin muuten todella paljon aivan uusia tapoja käyttää ko. aineita. Mahtavaa!)

Etikka: 
- Teräsastiat puhdistuvat kiiltäviksi puhtaalla etikalla.
- Kalkkikertymät irtoavat kaakeleista, kun niitä hankaa etikalla. Syynä on etikan happamuus.
- Ikkunanpesussa voi käyttää etikkaa ja vettä. Suhde on yksi osa vettä, yksi etikkaa.
- Pyykinhuuhteluaineen sijasta käytetty etikka irrottaa tekstiileistä ummehtuneen tai hien hajun. Annostelu enintään yhden kahvikupillisen verran. Etikkapyykin pesussa estää myös vaattetta nukkaantumasta.
- Estää munia rikkoutumasta keittämisen aikana. Lisää 2 ruokalusikallista etikkaa litralliseen vettä keittäessäsi munia. - Riisistä tulee ilmavampaa, kun keittoveden kiehuessa siihen lisätään teelusikallinen etikkaa.
- Poistaa sipulin hajun käsistä. Hiero etikkaa sormiisi ennen ja jälkeen sipulin käsittelyä. 
- Puhdistaa ja desinfioi puiset leikkuulaudat. Pyyhi laimentamattomalla etikalla.
- Etikan lisääminen kaalin keittoveteen vähentää hajun muodostumista. 
- Poistaa itsepintaiset tahrat vaatteista. Hiero etikkaa hedelmä-, hillo-, sinappi-, kahvi- ja teetahroille ja pese tavallisesti.
- Tupakanhajun saa pois vaatteista lisäämällä kuumaan kylpyveteen pari desiä etikkaa ja ripustamalla vaatteet ammeen yläpuolelle höyryyn. 
- Lisää ruokalusikallinen etikkaa tiskiveteen, niin rasvaiset astiat puhdistuvat helpommin.
- Tahrat ja läikät ruostumattomasta teräksestä ja kromista lähtevät pyyhkimällä etikkaan kastetulla liinalla. 
- Poistaa ruoankäryt. Keitä hiljalleen etikan ja veden sekoitusta liedellä.
- Avaa tukkeutuneen höyryraudan. Kaada saman verran vettä ja etikkaa raudan vesisäiliöön, käännä höyrylle ja anna raudan olla pystyasennossa 5 minuuttia. Ota sitten johto irti seinästä ja anna raudan jäähtyä. Tyhjennä vesisäiliö. 
- Ikkunanpesu: Kasta rypistetty sanomalehtipaperi etikkaan ja pyyhi ikkunalasia, kunnes se on melkein kuiva, sitten kiillota kuivalla paperilla.
- Kissanpissan hajun pitäisi lähteä esim. matosta hankaamalla kohtaa seoksella, jossa on puolet etikkaa ja puolet astianpesuainetta. 
- Helpottaa mehiläisen pistossa. Valele etikalla. Lievittää ärsytystä ja vähentää kutinaa.
- Helpottaa auringonpolttamissa. Hiero kevyesti valkoviini- tai omenaviinietikkaa iholle. Voit toistaa käsittelyn jonkin ajan kuluttua.
- Lievittää karheaa kurkkua. Sekoita tl etikkaa lasilliseen vettä , kurlaa ja nielaise. 
- Hajun poisto koiran turkista. Hiero turkkia etikalla.
- Pitää kissat loitolla. Ruiskuttele etikkaa alueella, josta haluat karkottaa kissat.
- Tappaa rikkaruohot. Ruiskuta laimentamatonta etikkaa rikkaruohojen päälle. Toista aina, kun uutta kasvua ilmestyy, kunnes rikkaruohot katoavat.
- Karkottaa muurahaiset. Ruiskuta etikkaa kynnyksille ja ikkunan pokiin ja muurahaisten reitille. 



Ruokasooda: 

- Leikkokukat pysyvät pidempään virkeinä, jos veteen laittaa ¼ teelusikallista ruokasoodaa.
- Hankausaine ruokasoodasta tulee, kun sitä sekoittaa saippuaan.
- Raikasta matot soodalla. Ripottele matoille runsaasti ruokasoodaa, anna vaikuttaa hetki ja imuroi. Toimii myös pehmoleluihin.
- Kuppeihin pinttyneet tee- ja kahvitahrat saa poistettua soodalla. Hankaa kuppien likaisita pintoja soodalla ja pienellä määrällä vettä. Ruokasooda soveltuu puhdistusaineeksi myös muille hankausta kestäville pinnoille.
- Kahvin-, teen- ja vedenkeittimet puhdistuvat, kun keität niissä soodan ja veden seosta.
- Viemäri raikastuu, kun kaadat sinne ruokasoodan ja etikan seosta. Anna vaikuttaa 15 minuuttia. Laske perään kuumaan vettä.
- Pyykit ja pesukonekin raikastuvat, kun laitat koneen pesuainelokeroon pesuaineen sijasta yhden desilitran ruokasoodaa.
- Kokeile ruokasoodaa myös öljy- ja rasvatahroille sekä sukkiin ja kenkiin hienhajua poistamaan. Öljy- ja rasvatahroja voi poistaa vaatteista liottamalla vaatetta ruokasoodavedessä ennen pesua.
- Lavuaarit ja kattilat kirkastuvat kostutetulla liinalla, jossa on ruokasoodaa.
- Termoskannu puhdistuu, kun täytät sen kuumalla vedellä ja lisäät 2 rkl ruokasoodaa. Anna sekoituksen seistä muutama tunti. Pese kannu ja huuhtele.
- Hopeat kiillottuvat ruokasoodalla ja lämpimällä vedellä.
- Hajut voivat haihtua mikrosta, kun laitat sinne astian, jossa on 2 rkl soodaa ja 1 kuppi vettä. Kuumenna hetki.
- Kokeile uuninpuhdistuksessa ruokasoodasta (2 rkl), suolasta (2 rkl) ja kuumasta vedestä (noin 2 rkl) tehtyä tahnaa.

Sitruunamehu:
- Altaat ja kylpyammeet puhtaaksi: Hankaa ammetta halkaistulla, suolaan kastetulla sitruunalla. Huuhdo lopuksi vedellä. Saat puhtaan ammeen ja hyvän tuoksun kylpyhuoneeseen.
- Leikkuulaudat & puiset kauhat, paistinlastat : Hankaa puisia välineitä sitruunalla. Huuhdo vedellä.
- Kirkastaa kuparin ja messingin.
- Toimii kuin valkaisuaine vaatteille.
- Poistaa ruostetahrat vaatteista.
- Kun "peset" laminaattia, niin laita sitruunamehua veden joukkoon.
- Poistaa tummentumat naisten suosikista -Tupperwaresta.
- Sekoita keskenään kuumaa vettä ja puristettua sitruunanmehua ja kaada viemäreihin/vessanpönttöön
- Puhdistaa viemärit hienosti ilman kemikaaleja.
- Roskiksen pohjalle (pussin alle) voi myos heittää ohuita sitruunankuorisuikaleita/raastetta. Pitää hajun raikkaana.
- Saunan tummunut lasiovi, kalkin ja lian tummentamat laattasaumat, kylpyamme. Kaikki puhdistuu sitruunan avulla paremmin kuin virallisilla pesuaineilla.
- Puhdistaa mikroaaltouuninkin. Voit myös käyttää kokonaista sitruunaa & pistellä siihen reikiä, ja kiehuttaa sitä sitten n. 5 min lasi astiassa. Ja raikasta tulee...

Ylläolevat ja lisää loistavia siivousvinkkejä löydät mm. näiltä sivuilta:
Yhteishyvä
Kotiliesi
Vihreälanka
Martat
Kotikokki
Todella hyviä etikkavinkkejä
Ja lisää löydät kätevästi Mr. Googlen avulla.


Toisesta virkkaamastani tuliaiskorista löytyikin jo edellisessä julkaisussani olleet herkut sekä bambuinen tiskiliina ja servettejä.

Raidalliset Novitan Hanko-langasta virkatut korit ovatkin jo tuttuja huhtikuulta, kun virkkasin sellaisen serkulleni tuliaisiksi. Pidin siitä itse kovasti ja se on kiva täyttää erilaisella sisällöllä lahjan tarkoituksen mukaisesti.

Ihan jotain muuta kuin fudgeja

...Eli daimia ja toffeeta.

Saimme tyttöjen kanssa kutsun tätini luokse kyläilemään. Tapojeni mukaan, halusin viedä tuliaisiksi jotain itse tehtyä. Ja koska olen tykännyt fudgeista ja niitä onnistuneesti valmistanut jo monta kertaa, päätin tehdä niitä myös tuliaiskoriin. Ajatus cashew-pähkinöillä maustetuista fudgeista tuntui houkuttelevalta. Perus massa: kermaa, sokeria ja voita mutta siirapin tilalta laitoin hunajaa. Keittämisen jälkeen murskatut pähkinät joukkoon ja vähän suolaa. Voi ei! Massasta erottuu voi! Olin keittänyt sitä liian kauan. Massa uudestaan kattilaan ja uusi vispaus. Ei auta, voi erottuu edelleen. Ison harmituksen kanssa kaadoin massan vuokaan jähmettymään joka tapauksessa ja toivoin ihmeen tapahtuvan. Ainoa ihme, joka tapahtui, oli se, että massa alkoi kovettua ihmeen kovaksi. Siis niin kovaksi, ettei sitä enää saanut palasteltua kuin todella terävällä, sahalaitaisella veitsellä. Mutta maku oli aivan ihana, kuin Dajmin sisällä oleva krokantti. Aivan saman makuinen! Hetken mietittyäni sekä mieheni ja erään ystäväni kannustuksesta massa vielä kerran kattilaan ja sulaksi, että sain sen levitettyä pellille aivan ohueksi. Massa ehti ottaa juuri sen verran kiinni kattilan pohjaan, että pieni makuhaitta tuli mutta onneksi hyvin pieni. Sitä tuskin huomaa, jos ei tiedä. Kovettumisen jälkeen kaksi levyä sulatettua Maraboun maitosuklaata päälle ja 24 kappaletta täydellisiä daimeja olivat valmiina. Nam!



Mutta halusin siltikin tuliaiskoriin niitä fudgejakin. Kaupasta uudet tarvikkeet. Nyt en aikonut keittää massaa liian kauaa. Ensimmäisellä yrityksellä massa jäi aivan liian löysäksi. Uusi kiehautus ja edelleen liian löysää. Kaadoin massan kuitenkin jähmettymään mutta se ei alkanut jähmettyä toivotulla tavalla, joten kaadoin sen vielä kerran kattilaan, kiehautin, vatkasin ja kaadoin vuokaan. Tuloksena ihan hyvän makuista cashewpähkinätoffeeta...



Täältä vielä linkki ensimmäisiin fudgeihini ja niiden valmistukseen.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Äitienpäivälahjoja ja kevätbongauksia

Vielä yksi äitienpäivälahja on erossa tulevasta omistajastaan, kun emme päässeetkään onnittelemaan yhtä isomummua. Josko ensi viikolla viimeinenkin huivi pääsisi perille.

Äidit, mummut ja isomummut saivat siis tänä vuonna lahjaksi röyhelöhuivit. Itseltäni niitä löytyy jo useassa eri värissä. Iso- ja pieniverkkoisena ja pampuloilla ja ilman. Sopii ulkotakin sekä sisävaatteen kanssa.

Kaksi huivia jäi kiireessä kuvaamatta kokonaan ja se yksi on vielä puikoilla (juuri ja juuri kehtasin myöntää). Mutta tässä kaksi.


Tämä blogi tuntuu muuttuvan koko ajan enemmän puutarha-aiheiseksi, kun kesä lähestyy. Tässä taas kuvakollaasia ihanista kevään merkeistä.

Omenapuu, luumupuu, kuusi
Sammalleimu, Norjanangervo, Orvokki.






sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mansikkajuustokakku



Meillä äitienpäivää vietetään jo perinteeksi tulleella tavalla, eli äitini ja mummuni tulevat meille äitienpäivälounaalle. Tänä vuonna saimme vieraaksemme lisäksi pikkuveljeni ihanan perheen. Lahjoja vaihdettiin ja vietettiin ihana päivä rakkaiden ihmisten kanssa. (Lahjoista myöhemmin erikseen.)


Kahvipöydän "kruunasi" mansikkainen juustokakku. Suklaakukkasista saittekin lukea jo aiemmin tällä viikolla. Jos juttu meni ohi, se löytyy täältä. Verkkoa kokeilin ensimmäistä kertaa valkosuklaasta ja ihan hyvin onnistui. Suklaana Pandan valkosuklaa.

Kakussa on jälleen mascarponejuustoa ja mansikan maku tulee mansikkasurvoksesta. Kuten myös päällinen. Sekä pohjassa, että päällisessä oli myös hieman sitruunamehua tuomassa raikkautta ja pientä kipakkuutta. Maku oli omasta mielestäni aivan taivaallinen. Ah! Ihana!

Ihan ongelmitta ei taas kuitenkaan selvitty. Otin kakun vuoastaan pois aamulla ja laitoin lautaselle ja onneksi kuvasin heti!! Kakku nimittäin meni hieman vinoon lautaselle ja alkoi saman tien laota. Hienosti muuten näköjään piilotin kakun kaltevuuden kuvassa blogin nimen ja reunan pehmennyksen taakse. Onneksi lakoaminen loppui pian. Vieraiden ollessa jo meillä, avasin jääkaapin ja kauhukseni huomasin kakun revenneen keskeltä!! Keskellä olevan ruusun kohdalta lähti syvä halkeama kohti toista reunaa, suklaaverkon alle. Onneksi maku korvasi kaiken.


perjantai 10. toukokuuta 2013

Kevään merkkejä

Kevään tullen puutarhakärpänen nostaa taas päätään minussa. (Kuvat viikolta 18 ja viikon 19 alusta.) On ihanaa päästä laittamaan perennapenkki kesäkuntoon ja seurata viime syksynä istutettujen sipulien kasvua. Ensimmäinen voikukkakin tuli esiin 6.5. Se tosin ei uskaltanut puhjeta kukkaan meidän pihassa, koska taitaa aavistaa kohtalonsa. Juuri ja juuri pihan rajan ulkopuolella on oikein hyvä paikka sen kukkia. Nyt se on saanut jo monta kaveria seurakseen. Eikä vieläkään yhtään pihan puolelle. Fiksuja ovat.


torstai 9. toukokuuta 2013

Kahvisuklaajuustokakku ja suklaakukkia

Tämmöinen ihanuus jäi minulle. Sisällä on monen monta taskua ja takaa löytyy vielä yksi sivutasku.
Emännöin tänään Laukkufriikin laukkukutsut. Ihania laukkuja! Laukkufriikki on kotikutsuilla ihania laukkuja myyvä, suomalainen yritys. Nämä olivat jo kolmannet minun emännöimät laukkukutsut. Käytössäni on lähes tulkoon aina joku Laukkufriikin laukku ja olen ollut hyvin tyytyväinen niihin. Valikoimassa on tiheästi vaihtuvia laukkuja, jotka saa kutsuilta heti mukaansa, jos sopiva väri löytyy. Vaihtoehtoisen värinkin saa tilaamalla nopeasti. Hintahaarukka on laaja ja jokaiselle löytyy kukkarolle sopiva laukku, jos valikoima muuten miellyttää.

Kutsuille tietysti sain taas leipoa juustokakun. Tällä kertaa kokeilussa olikin monta uutta juttua. Sain kaksi viikkoa sitten maistaa aivan ihanaa juustokakkua, jonka rakkaan ystäväni mies oli leiponut ja siinä kakussa oli mascarponejuustoa. Pakko kokeilla! Mascarpone tuo hyvin pehmeän maun kakkuun. Kakun mauksi valitsin tumman suklaan. Liivatteen sulatusvaiheessa keksin lisätä hieman kahvia mukaan tuomaan pientä vivahdetta suklaaseen. Sitten erehdyin lisäämään kahvia. Lopputulos olikin alkuperäiseen suunnitelmaani sitten liian kahvinen mutta oli se hyvää silti. (Oikein hyvältä se maistuu myös tässä kirjoittaessa. Hih!)


Uutta oli myös suklaakukkaset kakun päällä. Tuollaiset tosi helpot ja nopeat, kuka-vaan-osaa kukkaset. Joo'o... Kaksi tuntia seisoin eilen illalla keittiössä selkä vääränä ja yritin saada edes yhtä kukkasta ehjänä kasaan. Ensin kokeilin Fazerin tummasta suklaasta, koska Candy meltsit olivat vähissä ja halusin säästää niitä äitienpäiväksikin. Lopulta oli kuitenkin pakko vaihtaa Fazer Candy meltseihin, koska Fazerista tehdyt lehdet eivät kertakaikkiaan pysyneet kasassa. Lopulta kakun päälle valmistui kuitenkin muutama kukkanen ja niiden seuraksi kaksi isoa perhosta. Kukkasten ohje löytyi YouTubesta.

Kun muuten vertaa laukun ja kakun kukkia keskenään, voi miettiä oliko kakun kukat jokin enne...

Pöydästä löytyi myös Toast skagenit. Oih! Ne ovan niin hyviä!

P.s. Kesällä kutsuillaan taas uudestaan laukkujen kanssa.


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Piposta kori

Ajelimme tyttöjen kanssa päiväseltään käymään kauempana asuvan serkkuni luona viime viikolla. Olen tykännyt viedä nähdessämme aina jotain itsetehtyä tuliaisiksi serkun kahdelle pojalle, joista toinen on kummipoikani. Koska tiedän serkkuni rakastavan raitaa, siitä on helppo lähteä toteuttamaan mitä vain. Tällä(kin) kertaa lankojen hankinta jäi hyvin viimetippaan, koska reissu oli perjantaina ja kaupoille pääsin torstaina. Mutta kyllähän yhdessä illassa ehtii kaksi pipoa virkata. Ostin paksua lankaa, jotta työ valmistuisi nopeasti. Langaksi valikoitui siis Novitan Hanko mustana ja valkoisena.

Aloin virkata ensimmäistä pipoa päälaesta lähtien, niin kuin aina teen. Jo hyvin pian huomasin, että lanka on liian paksua pipoon ja muutin suunnitelmani sisustuskoriksi, josta tulikin aivan ihana. Täytin sen vielä itse kutomallani bambuisella tiskiliinalla. Sisustuskorin värit sopivat aivan täydellisesti serkkuni huolellisesti mietittyyn sisustukseen ja myös tiskiliinan väri valikoitui keittiön vallitsevan värin kanssa. Niin ja p.s. On meinaan aika upea kahvipakettikin. Maku on vielä testaamatta.


Serkkuni oli hyvin iloinen uudesta koristaan ja keksi heti noin kymmenen asiaa, mitä alkaisi siinä säilyttää. Olen itsekin erittäin tyytyväinen koriin ja sellainen saattaakin ilmestyä myös meille jossain vaiheessa, vaikka ei väreiltään sovikaan ihan suoraan meidän kodin väreihin. Lankana Hanko oli minulle vierasta mutta kokemukseni perusteella tulen käyttämään sitä jatkossakin ja sitä tarttuikin kaupasta jo mukaan lisääkin.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Perhosleivoksia ja kukkaloistoa


Emännöin viikonloppuna paikallisen käsityötaiteilijan korukutsut. Mukana oli myös italialaista kristallia. Oi oi, aivan ihania koruja ja emännänlahjaksi sain vaikka mitä ihanaa!

Kahvipöytään minun piti leipoa tapani mukaan jokin uusi juustokakku mutta pari päivää ennen kutsuja Facebookin etusivulleni hyppäsi täysin pyytämättä ja yllätyksenä tämän kuppikakun kuva. Ikinä en ole kuppikakkuja tehnyt mutta tuo näytti niin herkulliselta, että sitä oli pakko kokeilla. Sopivia vuokia ei tietysti siihen hätään ollut, joten leivosvuoat saivat kelvata. Olkoon nämä nyt sitten leivoksia. Täytyy käydä ostamassa isompia (ja kauniimpia) vuokia, jos näitä tulee tehtyä toistekin.

Ohje oli todella kummallinen. Aineita oli vaikka kuinka mutta itse leivontaohjeesta puuttui maininta osasta. Laittelin niitä sitten omasta mielestäni sopiviin kohtiin. (Ja muistutan siis, että ikinä en ole kuppikakkuja ennen tehnyt, joten ne sopivat välit tulivat todellakin ihan intuitiolla.)

Suklaaperhosen ohjekin tuli minulle yhtä pyytämättä ja yhtä yllätyksenä kuin itse kuppikakkukin aivan lähipäivinä. Yritin linkittää ohjeen tähän mutta löysin vain Facebook-version, joten en linkitä sitä tähän niiden lukijoiden kiusaksi, ketkä eivät ole Facebookissa. Mutta pääpiirteissään perhoskuvio pursotettiin leivinpaperille ja taitettiin pakastimeen kovettumaan. Helppoa kuin mikä.

Tässä vielä vähän orkkideoideni kukkaloistoa iloksenne. Minun silmäteräni.









keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Sukkia ja säärystimiä


Olen katsellut upeita, kirjoneulottuja villasukkia Facebookin Neulonta-ryhmässä, niinpä minun oli pakko saada itsekin kokeilla. Lanka valikoitui pääsiäismaanantaina oman lähikaupan valikoimasta eli Seiskaveikkaa mustana ja värikkäänä raitana. Koska lanka oli valmiina, oli mallin etsiminen hieman hankalaa, koska tuon paksuiselle langalle ei ole kovasti vaihtoehtoja tarjolla. Pitkän etsinnän tuloksena löysin Drops Designin sivuilta kivan mallin. Muokkasin alun ihan perinteiseksi jousto-ompeleeksi, koska mallisukan varren alku ei miellyttänyt silmää. Myös kantapää on ihan perinteinen vahvistettu kantapää. Tai en kyllä edes lukenut, millainen kantapääohje malliohjeessa oli. Kärkikavennuksena sädekavennus. Ja siitäkään en kyllä edes lukenut ohjeen mukaista kavennusta. Olen niiiiiin tyytyväinen näihin. Pari hyvin myöhäistä iltaa ja parit vauvan päiväunet siihen meni mutta nyt ne on jalassa ja ne on ihanat!


Tyttäreni pääsee harrastuksen vuoksi luistelemaan seuran taitoluistelijoiden kevätnäytökseen, jossa teemavärinä on keltainen höystettynä valkoisella ja kimalteilla. Olen hamstrannut Novitan Kide-lankaa eri väreissä ja valkoinen hopeilla kimalteilla oli juuri oikea valinta näytössäärystimille. Tietysti nämä jäävät käyttöön myös ihan muutenkin luistelusäärystimiksi.