tiistai 11. marraskuuta 2014

Suklaa-vaniljajuustokakku


Isänpäivän juustokakku syntyi niin, että huomasin kaupassa Valion Viola vaniljatuorejuuston, jota en ole koskaan kokeillut. Aloin miettiä, mikä sopisi yhteen vaniljan kanssa ja suklaahan nyt sopii kaikkeen. Heh! En ole ennen tehnyt kaksikerroksista juustokakkua, joten tästä tuli ensimmäinen. Suklaakerros pääsi vähän leikkaamaan mutta se ei häirinnyt lopputuloksessa kamalasti. Vaniljakerros oli ihanan pehmeä ja maukas. Sitä täytyy kehittää vielä eteenpäin.

Suklaa-vaniljajuustokakku
Pohja:
200 g täytekeksiä
75 g sulaa voita

Täyte:
5 dl kermaa (käytän aina Flora Vispiä)
400 g (2 prk) vaniljatuorejuustoa
6 liivatetta
1,5-2 dl kiehuvaa vettä
1 dl sokeria
1-2 tl vanilja-aromia
1 rkl vaniljasokeria
200 g maitosuklaata

Koristeluun maitosuklaata ja valkosuklaata

Aseta irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murska keksit ja yhdistä sulan voin kanssa. Taputtele irtopohjavuoan pohjalle, leivinpaperin päälle. Älä paina tiiviiksi, ettei pohjasta tule liian kova.

Laita 3 kpl liivatelehtiä pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja yhdistä se kermavaahdon kanssa. Jaa taikina tasan kahtia ja laita toinen puoli jääkaappiin odottamaan.

Liuota puristetut liivatelehdet kiehuvan kuumaan veteen (n. 1 dl). Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa ja lisää se jäähtyneenä kermavaahto-tuorejuustoseokseen. Kun liivateseos on hieman jäähtynyt, vatkaa se ohuena nauhana seokseen. Sekoita hyvin ja kaada sitten seos vuokaan pohjan päälle. Tasoita pinta. Odota pari tuntia, että alakerros on hyytynyt ja valmista sitten toinen kerros.

Laita loput 3 liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään ja liuota ne sitten noin desilitraan kiehuvan kuumaa vettä. Ota jääkaapista odottamassa ollut kermavaahto-tuorejuustoseos. Lisää seokseen vanilja-aromi, vaniljasokeri ja sokeri. Vatkaa jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana seokseen. Kaada suklaakerroksen päälle vuokaan ja tasoita pinta.

Anna hyytyä vähintään neljä tuntia mutta mieluiten yön yli. Poista kakku vuoasta ja koristele. (Sulata maitosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kaada se minigrip-pussiin ja leikkaa pussin kulmasta pieni pala pois. Pursota pussista suklaanauhaa ympyräksi kakun päälle. Rouhi veitsellä lastuja valkosuklaata ja ripottele ne suklaaraitojen päälle.)

 Lahjaksi pappa ja vaari saivat tuoreet pataleivät. Oma isäni, eli pappa, on pitää kovasti Tampereen rievästä ja pataleipä on aika saman tyylistä. Nappiin meni!

1 kommentti:

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!