torstai 19. syyskuuta 2013

Omenankuorija

Ohhoh! Tämä on sadas päivitys blogissani! Välillä on aktiivisempaa päivitystä ja välillä erittäin hiljaista. Olisi kiva tietää, käykö tätä joku ihan oikeasti lukemassakin. Jätä kommentteihin jokin merkintä itsestäsi, jos näit tämän.


Tänä vuonna meidän kotipihan omenapuu tuotti kolmen litran kulhollisen suuria omenoita. Pieni mutta rakas sato. Puu on vielä hyvin nuori ja viime vuonna siitä katkesi yksi iso oksa, joka oli aivan täynnä omenoita. Siksi se katkesikin. Omenat menivät hukkaan, koska ne olivat vielä aivan raakoja. Puu on perheomenapuu ja siinä on kolme lajiketta. Viime vuonna vain tämä yksi lajike tuotti satoa ja tänä vuonna kävi samoin. Lajike vain oli nyt eri. Olemme kuitenkin saaneet omenoita mieheni isältä ja minun äidiltäni. Juuri kun mietin, kysyisinkö lisää omenoita appiukolta, äitini tuli käymään ja yllätti kahdella pussillisella omenoita. Hilloa olen siis tehnyt jo kolme satsia. Viimeisistä omenoista tuli pehmeä omenapiirakka Valion piimäpohjaisen piirakan ohjeella. Tosi hyvää ja aion käyttää tätä ohjetta jatkossakin. Helppoa, nopeaa ja maukasta.

Hillon maustoin kanelin ja vaniljan lisäksi ystäväni vinkistä aniksella. Voi miten se toikaan maukkaan säväyksen hilloon. Sama ystäväni suositteli minulle Dr. Oetkerin vaniljamyllyä, jonka innostuin ostamaan ja kylläpä tuleekin vaniljaisia leivonnaisia minulta tästä eteenpäin. Nam!

No mutta tarkoitukseni ei ollut nyt kertoa omenoista ja hillosta vaan esitellä tämä maailman paras keksintö jokaiselle omenankuorijalle. Clas Ohlson myy omenankuorintalaitetta noin 20 euroa hinnalla ja tämä on aivan loistava keksintö! Lisäksi tässä on mukavaa puuhastelua lapsen kanssa, koska lapsi tykkää pyörittää kampea. Ainakin meidän viisivuotias. En yhtään pidä omenoiden kuorimisesta ja varsinkin karan poistaminen on ärsyttävää puuhaa. Onneksi minun ei ole tarvinnut enää pariin vuoteen moista puuhaa harrastaa. Kuva havainnollistaa paremmin.
 

1. Kiinnitä laite imukupilla tasoon.
2. Työnnä omena kiinni piikkeihin.
3. Pyöritä kampea, jolloin omena alkaa liikkua kohti kuorintaterää.
4. Jatka pyörittämistä, kunnes omena on kulkenut kuorijan ja viipaloijan läpi. Samalla laite poistaa omenasta karan.
5. Nosta kuorittu ja viipaloitu omena pois karan ympäriltä ja pilko halutessasi lohkoiksi tai kuutioiksi.
(6. Valmis, lämmin omenahillo vaniljajäätelön kanssa. Nam!)








18 kommenttia:

  1. Olin tunnistavinani itseni tekstistä :D

    Näppärän oloinen vekotin toi kuorija kyllä.

    VastaaPoista
  2. Nähty ja luettu! :) t. Reetta jyväskylästä

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa näpsäkältä masiinalta.
    Mitenkähän toimii ns. ei normi muotoisten omenoiden kanssa?
    Äidilläni kun on paljon omenoita puissa, mutta eivät kyllä suurimmaksi osaksi ole kauniin pyöreitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos omena on kova niin toimii. Ihan muhkuraisiin varmaan huonommin mutta epäsymmetrisiin toimii kyllä hyvin. Sen voi sitten asetella noihin piikkeihin erilailla. Itselläni ei toiminut valkeisiin kuulaisiin, jotka olivat pehmenneet todella paljon, ne menivät muusiksi, mutta kaikki muut tuli kuorittua. Isot ja pienet.

      Poista
  4. Minä käyn lukemassa, ihastelemassa ja kuolaamassa täällä :) Aivan ihania käsitöitä ja mitä herkullisempia herkkuja teet :)

    Nähdään <3

    -Laura-

    VastaaPoista
  5. Nähty ja luettu :)
    Jännä vimpain tuo kuorija.

    VastaaPoista
  6. Tunnustan, seurailen blogiasi :). Tässä muuten ihan superhyvän (ja helpon) omenakakun ohje, jos omenoita on vielä jäljellä:

    http://www.gurmee.net/2013/09/03/omenakakku-pahkinoilla/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy käydä katsomassa. :)

      Poista
  7. Hyvää syksyä ja työniloa edelleen! Ihana lukea tekemisistäsi ja aina uudelleen ihmetellä, mistä sulla riittää virtaa...
    -kummitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän vähänlaisesti näitä päivityksiä on nyt tullut, joten ehkä sitä virtaa ei ole ollut ihan niin paljon saatavilla. ;)

      Poista
  8. Käyn kurkistelemassa ja ihailemassa,Niinan blogin kautta löysin tänne.t:Kirsi

    VastaaPoista
  9. Luen kyllä aina blogin mielenkiinnolla, vaikka en kommentoikaan. Meilläkin on tuo omenahärpäkin, mutta olen unohtanut sen olemassaolon. Tuli omenapiirakkaankin viipaloitua lohkot perinteisesti. Hyvä kun muistutit;)

    Pikku-mummu

    VastaaPoista
  10. Ompas näppärä laite, olisi käyttöä täälläkin tuommoiselle :)
    Minulla olisi sinulle haaste blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Kiitos. Täytyykin käydä tutustumassa. Ihan uusi juttu minulle. :)

      Poista
  11. Mulla on sulle haaste blogissa :)

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!