tiistai 24. helmikuuta 2015

Juustokakku kastejuhlaan



Sain leipoa 2 kpl juustokakkuja mieheni siskon pojan ristiäisiin. Makuna valkosuklaa, mangovivahteella. Ajattelin tehdä kakkuihin ns. tavallisen pohjan ja lisäksi muutaman gluteenittoman leivonnaisen eri pohjalla. Päätin kuitenkin kokeilla ensimmäistä kertaa juustokakkussa paistettua pohjaa, jonka tein gluteenittomana. Siitä tulikin niin hyvää, että taidan ottaa käyttöön jatkossakin.

Gluteeniton kakkupohja

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (vaalea)
2 tl leivinjauhetta
1 dl kookoshiutaleita
2-4 rkl leivontakaakaota

Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita yhteen jauhot ja siivilöi mukaan kaakao. Sekoita. Myös kookoshiutaleet joukkoon. Kääntele muna-sokeriseokseen. Kaada leivinpaperillavuoratulle uupellille. Paista 225-asteisessa uunissa n. 7 min. Kumoa leivinpaperin päälle. Leikkaa irtopohjavuoan kokoinen pala ja aseta se irtopohjavuokaan.


Koristeet Candymeltsin valkosuklaasta, josta osan värjäsin turkoosilla pastavärillä vaaleansinisiksi. Ruusut tehty silikonimuotteihin.


Samoihin ristiäisiin leivoin myös edellisen postauksen keksit sekä vaniljawienereitä, joista en olekaan tainnut vielä kirjoittaa. Palataan siihen myöhemmin.

Vuonna 2008 kudoin omalle esikoistyttärelleni kastemekon, jossa kastettiin myös toinen tyttäreni vuonna 2012. Nyt mekko sai jälleen kunniatehtävän, kun tyttöjen serkkupoika kastettiin samassa mekossa. Uusilla nauhoilla tietysti. Mekko on kudottu Novitan ohjeella.


Kastettavan pikkupojan äiti oli tehnyt itse sokerimassasta kengät täytekakun päälle. Erityisen mainittavan tästä tekee se, että hän ei ole koskaan ennen tehnyt mitään sokerimassasta ja lopputulos syntyi kerrasta, ilman hutikappaleita. Uskomatonta! Pyysin luvan saada julkaista kuvan näistä upeista kengistä täällä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!