sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Minivaniljawienerit


Tällä ohjeella olen tehnyt jo lukuisan erän eri kokoisia wienereitä mutta vasta nyt saan ne blogiin asti. Ensimmäinen satsi valmistui jo heti alkuvuodesta. Pian koitin, vääntyisikö taikina myös miniwienereihin ja niistä tulikin hitti! Sopivan pieni suupala ja niitä voi hyvällä omatunnolla napsia vaikka muutamankin, kun ne ovat niin pieniä... Hih! Voitaikinaan löytyy hyvä ohje Valion sivuilta. Muista malttaa antaa taikinan levätä jääkaapissa aina kaulimisten välillä ja kaulitse se jopa neljä kertaa, jotta taikinasta tulee lehtevä. Taittele viimeisen kaulitsemiseen jälkeen taikina kolmeen osaan siten, että se on pitkulainen mallinen, jotta saat leikattua siitä ohjeesta poiketen 30-40 lyhyttä taikitankoa. Nostatuksen jälkeen painan wienerin keskelle aivan pienellä lasipurkilla (kapriksista saa hyvän purkin) kolon, johon laitan vaniljakastiketta. Ohjeesta poiketen minä laitan wienereihin valmiista vaniljakastikkeesta tehtyä "vaniljakreemiä". Blå Bandin jauhe on suosikkini. Kun sen sekoittaa vain 2,5-3 dl maitoa, tulee siitä sopivan jämäkkää myös wienereihin käytettäväksi. Valkoisen "pumadan" valmistan tomusokerista ja vedestä suhteella n. 1 dl tomusokeria ja n. 0,5 rkl vettä. Sekoita hyvin ja kaada joko lusikalla tai pursotuspussista jäähtyneiden wienerien päälle.


VINKKI! Leivo wienerit jo hyvissäajoin pakastimeen ilman kuorrutetta ja ennen tarjoilua sulata ne ja laita hetkeksi uuniin lämpimään. Levitä kuorrute jäähtyneiden wienerien päälle. Wienerit maistuvat aivan vastaleivotuilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!