tiistai 10. joulukuuta 2013

Vähän fudgeja vielä

Enkä yhtään lupaa, että tämä olisi vielä viimeinen fudgepäivitys.

Tässä kaksi todella maistuvaa yhdistelmää: maitosuklaa-manteli, jonka maku on ihanan lähellä Wiener nougatia sekä suklaa-vaahtokarkki-cashew pähkinä, joka taitaa olla vähän kuin Rocky roadin sukulainen. Tajusin vasta nyt myöhemmin, että nehän tosiaan oli vähän kuin Rocky road -fudgeja.




Mantelisuklaafudge
3 dl kuohukermaa
3 dl ruokokidesokeria (taloussokeri käy yhtä hyvin)
3 rkl vaaleaa siirappia (tavallinen käy yhtä hyvin)
50 g voita
150 g Maraboun maitosuklaata
n. 1-1,5 dl manteleita

Paahda manteleita uunin grillivastuksella, kunnes ne ovat saaneet väriä ja rouhi ne sen jälkeen esim. pussissa kaulimella tai nuijalla. Rouhi suklaa pieneksi. Kaada kattilaan kerma, sokeri, siirappi ja voi. Keitä hiljalleen 15-25 min välillä sekoittaen. Seos kuohuaa reippaasti. Kun massa sakenee kinuskimaiseksi, ota se liedeltä. (Massa on valmista, kun se on noin 116-asteista tai se jähmettyy heti, kun tiputat pisaran massaa vesilasiin.) Lisää joukkoon suklaa.Vatkaa hieman jäähtynyttä massaa muutama minuutti sähkövatkaimella. Jos rasva alkaa erottua massasta jatka sekoittamista lusikalla tai vatkaimen pienimmällä nopeudella kunnes massa on taas yhtenäistä. Lisää lopuksi pähkinät, jotka voit sekoittaa sekaan lusikalla. Kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (tai vanhaan keksirasiaan kuten minä) ja annan jähmettyä. Kun massa on huoneenlämpöistä, voit siirtää sen jääkaappiin. Leikkaa jähmettyneestä levystä sopivan kokoisia paloja öljytyllä, terävällä veitsellä. Valmiit fudget säilyvät jääkaapissa noin kaksi viikkoa.



"Rocky road -fudge"
3 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
3 rkl siirappia
50 g voita
200 g Fazerin sinistä
n. 1-1.5 dl cashew pähkinöitä
2 dl pieniä vaahtokarkkeja
ripaus suolaa (esim. Himalajan ruususuola mutta tavallinen käy yhtä hyvin)

Paahda pähkinöitä uunin grillivastuksella, kunnes ne ovat saaneet väriä ja rouhi ne sen jälkeen esim. pussissa kaulimella tai nuijalla. Rouhi suklaa pieneksi. Vuoraa karkirasia/pieni nelikulmainen vuoka leivinpaperilla ja ripottele puolet vaahtokarkeista sen päälle. Kaada kattilaan kerma, sokeri, siirappi ja voi. Keitä hiljalleen 15-25 min välillä sekoittaen. Seos kuohuaa reippaasti. Kun massa sakenee kinuskimaiseksi, ota se liedeltä. (Massa on valmista, kun se on noin 116-asteista tai se jähmettyy heti, kun tiputat pisaran massaa vesilasiin.) Lisää joukkoon suklaa.Vatkaa hieman jäähtynyttä massaa muutama minuutti sähkövatkaimella. Jos rasva alkaa erottua massasta jatka sekoittamista lusikalla tai vatkaimen pienimmällä nopeudella kunnes massa on taas yhtenäistä. Lisää lopuksi pähkinät, jotka voit sekoittaa sekaan lusikalla. Kaada vuokaan ja ripottele päälle vaahtokarkkeja. Töki vaahtokarkit massan sisään lusikan päällä ja anna massan jähmettyä. Kun massa on huoneenlämpöistä, voit siirtää sen jääkaappiin. Leikkaa jähmettyneestä levystä sopivan kokoisia paloja öljytyllä, terävällä veitsellä. Valmiit fudget säilyvät jääkaapissa noin kaksi viikkoa. Nämä tosin säilyivät meidän jääkaapissa vain kaksi päivää. Sitten niitä ei enää ollut. Hups!





2 kommenttia:

  1. Toi manteli-suklaa vois kuulostaa ihan mun jutulta. Tosin odotan vielä sitä Baileystä :D

    VastaaPoista
  2. Se on ihanaa! Mutta Baileys vie kyllä silti voiton. Se tulee tänään tai huomenna. ;)

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!