lauantai 18. lokakuuta 2014

HELPPO pataleipä


Oletko kuullut pataleivästä? Minä olen mutta en ole koskaan sitä itse kokeillut enkä perehtynyt ohjeeseen tarkemmin. Nyt asia nousi taas jostain esille ja päätin kokeilla. Huh huh! Miksi en ole kokeillut aiemmin?! Taikina on niin helppo, että sen osaa myös ne, jotka eivät koskaan leivo mitään. Ohjeita löytyy googlaamalla monia mutta pääpiirteissään ne ovat kaikki samoja. Itse tein leivän tämän Cebicin keittiössä -blogin ohjeen mukaan. Leivästä tuli uskomattoman kuohkea enkä muista ennen syöneeni niin rapeakuorista leipää kuin mitä tämä oli. 6-vuotias tyttäreni valitti heti alkuun, kun olin tehnyt vain yhden leivän, koska sehän loppui aivan kesken. Asia on nyt korjattu ja kohoamassa on kaksi leipää tälle päivälle.

PATALEIPÄ

7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
n. 3,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää n. 42-44 asteinen vesi. Sekoita mutta älä vaivaa. Jätä kelmulla tai tiiviillä kannella peitetty kulho yön yli pöydälle (12-18 tunniksi). 

Seuraavana päivänä: Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja laita samalla kylmään uuniin pata kannen kanssa valmiiksi lämpenemään. Kumoa samalla taikina jauhotetulle pöydälle ja kääntele sitä muutaman kerran ja asettele pyöreäksi. Anna kohota liinan alla vielä noin puoli tuntia ja anna padan lämmetä uunissa saman aikaa. Ota pata pois uunista ja laita taikina pataan ja pata takaisin uuniin. Peitä kannella. Paista puoli tuntia kannen alla ja sen jälkeen vielä 15 min ilman kantta.

Nauti!


1 kommentti:

  1. Tuota voisi kokeilla. Oli niin mielenkiintoinen tekotapa ja hyvännäköinen lopputulos.

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!