Mekon idea on siis se, että se on tehty neljästä palasta: Helma, vyötärö ja kaksi piiitkää olkainta. Mekko voidaan sitoa loputtoman monella tavalla. Täältä löydät muutaman tavan. Ohjeet sain täältä. Hienot ohjeet, joita oli helppo seurata, kunhan ensin tutustui vähän tuumien muuttamiseen senteiksi. Mekon voi koota kokonaan kahdella saumalla mutta itse otin varman päälle ja tein kolme saumaa.
Kun sopiva värikäs kangas sattuu silmiini niin teen vielä ainakin yhden tällaisen. Enkä lupaa, että se jää vielä siihen.
Tässä ihan muutama sidontatapa, jotka äkkiseltään kietaisin. Osassa kuvista kangaskin on ihan hassusti. Näköjään. Mutta tämä on vaan niin ihana, etten minä kestä!
![]() |
| Ihana helma!! |
![]() |
| Edellinen takaa. |
![]() |
| Edellinen takaa. |
Laitanpa samaan vielä lauantain iltapuhteeni. Veljeni sai pojan pari kuukautta sitten ja olin suunnitellut jo pitkään tekeväni vauvalle nimijuhla-/ristiäislahjaksi peiton, jossa on pöllöjen kuvia, koska veljeni ja hänen vaimonsa pitävät niistä kovasti. Mutta koska he päättivät, ettei mitään juhlia pidetä, projekti jäi ja jäi. Perjantaina kuulin, että perhe olisi tulossa mökille kesäpäivää viettämään ja itselläni oli sama aikomus. Tässäpä hyvä syy vihdoin saattaa peittoprojekti loppuun. Launtai-ilta ja alkuyö menikin siinä mukavasti. Ensi tarkoitukseni oli tehdä peitto, jonka päällä vauva voi makoilla lattialla. Lopulta suunnitelma muuttui monen mutkan kautta ja lopputuloksena oli pinnasängy päiväpeitto. Lopputulos on kaukana täydellisestä mutta ensimmäiseksi peitoksi ihan hyvä. Pehmikkeenä puuvillakankaiden sisällä on pala Ikean peittoa. Pöllön kuvat ovat Kangashamstereista ostetusta puuvillakankaasta.

















































