lauantai 19. heinäkuuta 2014

Puutarhan kuvasatoa

Otsikon mukaisesti, nyt seuraa puutarhan kuvasatoa. Sateen jälkeen saa kauniita kuvia, kun pisarat helmeilevät kasvien pinnoilla.

Tämän liljan nupun aukeamista seurasin jo viime postauksessani. Vihdoin se ja monta sen kaltaista on auki!

Myskimalva oli minulle viime kesänä uusi tuttavuus mutta pidin siitä jo heti silloin. Se etsii vielä vähän arvoistaan paikkaa kukkapenkeissä.


Keväällä tilasin siemeniä aivan ihanasta nettikaupasta, Kukkivasta niitystä. Tämänkin juuri auenneen keto-orvokin siemenet tulivat sielä. Siementen mukana tuli käsin kirjoitettu lasku ja lähetyslista. Miten ihanaa saada tällainen lähetys nykyajan tietokonemaailman keskellä. Tein jo toisenkin tilauksen samaan paikkaan. Kukkana keto-orvokki on suloinen. Se on aivan pieni, vain reilun sentin tai kahden mittainen mutta aivan isomman orvokin näköinen.


Kuunliljat alkavat avata kukkiaan. Pidän kuunliljoista niiden lehtien vuoksi mutta aina unohtuu, että kukinto, joka niissä on kooltaan varsin mitätön, onkin hyvin kaunis. Kukkavarsi on täynnä pienenpieniä, liljan näköisiä, kellomaisia kukkia. Meidän kuunliljat kukkivat hennon lilan värisin kukin.


Tästä Tertin ruususta tuli minulle vahingossa erityisen tärkeä. Surffailin kesäkuussa eri kukkasivustoilla tapani mukaan, kunnes eksyin Taimimoision nettisivuille. Kävin läpi tuotekategoriat ja löysin ruusu-osastolta valtavan kauniita kukkia. Näitä olivat Tertin kartanon ruusu ja Ryhmäruusu Voyage. Molempien kukinto oli mieleenpainuva. En lähettänyt tilausta heti, koska postikulut olivat harmillisen korkeat. Palasin kuitenkin säännöllisin väliajoin ihailemaan ruusuja, kunnes kerran Tertin kartanon ruusua ei enää ollutkaan verkkokaupan valikoimissa. Olin jo aiemmin selvittänyt, että kyseessä onkin melko harvinainen ruusu, jota ei myydä juuri millään muulla taimistolla. Lähetin sähköpostia Taimimoisiolle ja ystävällinen puutarhayrittäjä lupasi varata minulle myymälästä vielä yhden taimen, jonka siirsi hetkeksi verkkokauppaan, jotta sain muut ostokseni lisättyä mukaan. Hienoa asiakaspalvelua! Kun paketti saapui, ymmärsin postikulujenkin suuruuden. Paketti oli valtava! Kaikki taimet oli huolellisesti pakattu ja kasteltu ja ne oli kuljetettu asianmukaisesti. Tilasin ruusujen lisäksi metsänätkelmän, jalokärhön (vihdoin, vuosien harkinnan jälkeen!) ja päivänliljan. Suureksi yllätyksekseni paketista löytyi myös toinen Voyage-ruusu ilmaiseksi! Voin lämpimästi suositella Taimimoision palveluja kaikille puutarhaharrastajille!

Tertin kartanon ruusussa oli valmiiksi kaksi nuppua, jotka aukenivat pian istutuksen jälkeen. Kukinto kesti harmillisen vähän aikaa mutta ensi kesänä kukkia on varmasti jo paljon enemmän. Tuoksu oli huumaava juuri kukan avauduttua. Ja kukat olivat luonnossakin juuri niin upeita kuin kuvissakin. Tätä ruusua en metsästänyt suotta.


Kuvan punainen ruusu ei sovi väritykseltään meidän kukkapenkeihin oikein mihinkään. Lisäksi se on aivan ison kukkapenkin etureunassa ja peittää taakseen matalia kasveja. En kuitenkan uskalla siirtää ruusua siinä pelossa, että se ottaa nokkiinsa, koska olen saanut sen mummultani äitienpäivänä viime vuonna. Laitoin sen silloin maahan ja yllätyin kovasti, kun huomasin sen talvehtineen. Ruusu on kasvanut todella isoksi lähtökohtaansa nähden ja se on aivan täynnä nuppuja ja haluan säilyttää sen väristä huolimatta. Vaikka väri ei minun lempivärini olekaan, on se mummuni lempiväri ja siksi tärkeä minullekin. Pitää vielä kerätä rohkeutta, jos uskaltaisin siirtää sen vielä tämän kesän aikana. Tai ensi keväänä. 



Tämän vuoden äitienpäiväruusu, jonka ostin itse itselleni, onkin väreiltään meidän pihaan sopivampi, pinkki. Toivottavasti sekin talvehtii yhtä hienosti.

Tätä minä odotan kuin kuuta nousevaa. Satuin ostamaan keväällä kahta erilaista pioniunikon siementä, jotka kylvän kukkapenkkiin. En ymmärtänyt kukan kauneutta vielä silloin. Valitsin siemenet täysin sen perusteella, että kukka näytti kivalta. En ymmärtänyt, kuinka upea siitä tulisikaan. Useampi ihminen on jo ihmetellyt, miksi kukkapenkissäni kasvaa voikukkaa tai ohdaketta tai jotain määrittelemätöntä rikkaruohoa. Kieltämättä pioniunikon lehti ei välttämättä ole niitä kauneimpia lehtiä. Mutta kyllä ne ihmettelijät pian ovat ihmeissään, kun huomaavat kukan mahtavan kukan. Toivottavasti tämä tapahtuu pian ja nuputkin jaksaisivat nousta ylös. Kuva kukkivasta pioniunikoissa tulee varmasti tänne myös teidän ihailtavaksi, kun sellainen on otettavissa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!