keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Vieläkö on villihevosia...

Tilasin jokin aika sitten hevoskuvioista fleeceä kolmevuotiaan fleecetakkia varten. Tilasin kankaan, vaikka sopivaa kaavaakaan en ollut vielä löytänyt. Ja kangasta tulikin tilatua aivan liikaa. Pari viikkoa sitten löysin vihdoin hyvät kaavat ja leikkasin kankaat valmiiksi. Ompelu kuitenkin jäi silloin tekemättä. Jotenkin ei millään jaksanut ja ulkonakin oli helteet, joten fleecetakin ompelu ei siinä kohtaa tuntunut innostavalta. Eilen mietin, mitä alkaisin seuraavaksi tehdä ja silloin päätin surauttaa heppatakin osat yhteen ja sehän olikin kivaa. Kaava on siis Ottobresta 1/11 mutta jätin taskut pois ja kokosin toisen takin ohjeella, joka oli myös samasta lehdestä. En halunnut risareunoja näkyviin, joten noudatin sellaisen takin ohjetta, jossa saumavarat tikattiin kiinni. Singer oli aika kovilla, kun se hakkasi neulaa neljän paksun fleecekerroksen läpi mutta yhtään neulaa ei katkennut! Kaikkein tiukimmat paikat pyöritin käsin. Lopputulokseet olen erittäin tyytyväinen. Tyttäreni vain ilmoitti heti takin nähdessään, ettei tykkää siitä, kun haluaisi vaaleanpunaisen ja heppatakin saa kuulemma lähettää kaverille. Sain kuitenkin puhuttua niin, että nyt takki on ihan kiva.

Täytyy erikseen taas vähän kahua tuota hienosti
vetoketjun yli jatkuvaa kuvaa.



Heppafleecen kanssa samaan pakettiin olin tilannut myös eristehuopaa patalappujen tekoa varten. Eilen sain sitäkin vihdoin kokeiltua ja suristelin kivat, pienet, maatuskakuvioiset patalaput. Kääntöpuoli on vaaleanpunainen.



Ja tässä vielä pari hattua, jotka tein lahjoiksi esikoisen kavereille. Kuvassa on kaksi samanlaista kääntöhattua eripäin.



6 kommenttia:

  1. Sun koneessa saattaa olla hieman liian vähän tehoa paksun kankaan ompeluun moninkertaisena. Mitä neulaa käytit? En muista oliko puhetta, että paksut kankaat kannattaa ommella 90 neulalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä ihan liian vähän tehoa. Muutenkin kaikki apksut kohdat pitää mennä tosi hitaasti tai "käsin". Muistaakseni oli yleismallin 80 neula. Kiitos vinkistä, pitääkin vastaisuuden varalle katsella 90 neuloja.

      Poista
  2. arvaa kelpaisko meidän neidille tuo heppatakki? Siis se on ihan mielettömän ihana =)

    VastaaPoista
  3. Timo haluaisi tilata Netalle hatun...mun kuulemma pitäs pyytää sulta, mutta käskin itse olla yhteydessä, että saa mieleisen... =)

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!