torstai 27. joulukuuta 2012

Lahjasukkia ja kaitaliinoja

Ruokalahjojen lisäksi joulupaketteihin pääsi "yllättäen" me&i-vaatteita sekä myös jotain kudottua ja ommeltua. Raitaa rakastava serkkuni vihjaisi syksyllä, että pitkävartisen villasukat olisivat ihanat ja toivotut hänen pojillaan. Minähän tietysti jätin toiveen korvan taakse ja joulun lähestyessä kaivoin kutimet esille ja suhauttelin pojille sukat. Raitavarsilla tietysti. Valkopohjaiset sukat tosin oli tarkoitus ensin raidoittaa varpaisiin asti mutta, koska menetit totaalisesti hermoni jatkuvasti solmussa oleviin lankoihin, raidoitinkin vain varret. Mutta ei se mitään, lopputulos on silti mieluinen ainakin minulle.


Äitini ja isäni saivat herkkulahjajojen lisäksi myös kaitaliinat. Yritin miettiä liinat sopiviksi heidän koteihinsa. Kävin äitini luona vähän ennen kangaskauppareissua ja lähtiessäni sieltä painoin vielä hyvin tarkasti mieleen hänen ruokapäydän viereisten verhojen värit, jotta osaan sovittaa kaitaliinan kankaat juuri sopiviksi: ainakin oranssia ja ruskeaa. Ensikommentti äidiltä paketin aukaistuaan oli: hieno! Isälläni taas on pyöreä ruokapöytä, jollaisella kaitaliina ei välttämättä ole paras ratkaisu mutta ajattelin liinan tässä tapauksessa sopivaksi olohuoneen pyötään. Lisäksi isälläni on kokoelma Arabian Myrna-astiastoa ja mielestäni tässä vaaleassa kankaassa toistuu hienosti myös tuo Myrnan vivahde. Myös isä piti kovasti liinasta ja sanoi heti, että se on juuri oikean värinen.
 

3 kommenttia:

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!