Muumia ja mansikoita harakoille

Nyt meni hermot. Ja sen kyllä huomaa. Nimittäin harakoihin. Kyseiset linnut ovat ottaneet elämäntehtäväkseen ärsyttää minua tänä kesänä. Ainakin siltä se tuntuu. Heti alkukesästä ne otukset kakkivat meidän terassin ja uudet terassikalusteiden pehmusteet aivan kamalaan kuntoo. Onneksi olin ehtinyt suojata pehmusteet suoja-aineella. Puhdistaminen oli muutenkin tarpeeksi hankalaa. Pitkin kesää tätä saman sarjan ärsytystä on esiintynyt myös muualla meidän pihassa. Ensimmäisenä toimenpiteenä ostin terassille kumikäärmeen ja laitoin sen vartioimaan terassin kaiteelle. Eikös käärmeet luonnollisesti siinä otakin aurinkoa...? No ei harakat sitä tiedä. Eipä ole kakittu terassia sen jälkeen.

Nyt meidän pieni mansikkasato alkaa kypsyä ja aina, kun löydämme lasten kanssa lähes kypsän mansikan, se on seuraavaan kertaan mennessä nokittu tai kokonaan poissa. Ensin mansikkamaata vartioi samanlainen käärme kuin terassilla. Sitten siirsin käärmeen muihin tehtäviin ja laitoimme pari valossa heijastava kierretikkua roikkumaan mansikkamaan yläpuolelle. Ei auttanut. Seuraavaksi otin esiin Muumit ja puutarhalapion. Lapiolla sain nopeasti muumit ulos kasetista ja kieputin videonauhaa reilusti mansikkamaan ympäristöön. Tänään yllätin harakan itseteosta mansikka-amppeliin kimpusta. Ensitöikseni otin mukaani Muumit ja lähdin näyttämään kyseisille linnuille vähän lisää elokuvia. Samalla kuitenkin päätin, että nyt lähtee testaukseen pari viikkoa sitten valmiiksi ostetut akryylimaalit. Maaleilla maalasimme lähes kuusivuotiaani ja kaksivuotiaani kanssa kivistä valemansikoita, jotka esikoisen kanssa kävimme illansuussa asettelemassa mansikkamaalle. Mahtaa siinä olla harakat ihmeissään, kun nokkivatkin kivikovia mansikoita. Tekisi mieli olla näkemässä. Kyseisille elukoille ei vain löydy sympatiaa täältä suunnalta. Sen verran kuitenkin olen ajattelevaisempi niitäkin kohtaan, että verkko ei ole vaihtoehto meidän mansikkamaan päälle. En halua löytää jonain aamuna verkkoon kuollutta lintua.

Tässä vielä kuva tilanteesta, jossa minulla on todellakin mennyt hermot. Muumia löytyy lähes koko kasetillisen verran mansikkamaalta ja mustaviinimarjapensaisiinkin riitti.

Piristyksenä vielä kuva ihan ensimmäisestä kukasta, joka on puhjennut itse siemenestä kasvattamaani kukkaan. Tämä petunian värisekoitus toimi yhtenä testikappaleena, kun tänä keväänä ensimmäistä kertaa päätin kokeilla siemenestä kasvattamista. Vaikka kukka ei muuten kuulukaan suosikkeihini, iloitsen kyllä kovasti tästä kasvun ja kukinnan riemusta. 

Kyseinen petuniarypäs kasvaa vanhassa saunakiulussa.

Ja vielä vähän odottavia tunnelmia. Vuosia sitten istutin kukkapenkkiin ruukuliljan. Viime kesänä jaoin sen ja nyt minulla onkin yli 20 pientä "ruukkuliljaa". Tämän yhden nupun aukeamista vahtaan aamuin ja illoin ja vieläkään se ei puhkea kukkaan. Nuppuja on muissakin samanlaisissa liljoissa paljon mutta tämä yksi on ollut punaisin jo pitkään. Jospa huomenna...

Koin niin suuren, mukavan yllätyksen, että haluan jakaa sen teidänkin kanssanne. En ollenkaan odottanut tällaista ja siksi riemu olikin niin suuri. Eräässä aiemmassa orkideapostauksessani kuvasin ihanaa, pienikukkaista perhoskämmekkää. Kyseinen kukka oli minulla siis hoidossa ja nyt se on palautunut oikealle omistajalleen. Palautuminen tapahtui yhteisen ystävämme kautta, joka välitti minulle yllätävän kiitospaketin. Kossupullo on ihan pikkuinen ja niin suloinen (jos Kossupullosta voi käyttää sitä sanaa) ja pussista löytyi ihana, itsetehty koruavainnauha. Lisää näitä ihania avainnauhoja löydät muuten Sata ja yksi käsityötä -blogista (satajayksikasityota.blogspot.fi) Ja asiasta tietämättömille siis tiedoksi, että hoidan orkideojani (omia ja hoidossa olevia) Kossukastelulla. Noin korkillinen Kossua noin litraan kasteluvettä.