torstai 10. toukokuuta 2012

Neppareita ja nappilistoja sekä essu

Maanantaina sain Prymin neppipihdit ja rengasneppareita postitse ja oli pakko päästä heti kokeilemaan. Nyt olisi sitten yksi body-kokeilu takana. Ei niin ruusuisin kokemuksia tälläkään kertaa. Ohje on Ottobren numerosta 1/12. Aioin ensin tehdä kietaisubodyn. Leikkasin kaavatkin valmiiksi mutta aloin sitten katsella tarkemmin kangasta ja mietin, että se ei varmaan riittäisi. (Olisi se riittänyt.) Ja vähän vaikutti myös se, että kietaisubodyyn olisi pitänyt tehdä hirveästi kanttauksia... Vaihdoin siis sellaiseen bodyyn, johon tulee eteen nappilista tai napitushalkio. Noh, näettekin tuolla alempana kuvassa.

En ollut ikinä ennen tehnyt napitushalkiota, joten taas oli uuden asian opettelu edessä. Ottobressa on sellainen "yksinkertainen" ohje. Taidan olla vähän liian yksinkertainen, koska en meinannut ymmärtää siitä yhtään mitään.























Ensin mitattiin nappilistan paikka etukappaleesta. Mittasin varmuuden vuoksi sekä keskikohdan oikealle, että vasemmalle puolelle, koska en ymmrtänyr, kummalle puolelle se piti merkitä. Tukikangaskin meni vähän sinne päin etukappaleeseen. Myös napitushalkiopalaan tuli tukikangas, joka muuten silitettiin tällä kertaa ihan oikein päin... Pari kohtaa ohjeissa oli sellaisia, joihin mielestäni kuului lisäommel, jonka sitten teinkin. Eikös se oli aina hyvä vähän säveltää omiaan heti ensimmäiseen harjoituskappaleeseen?



Tässä sitten valmis napitushalkio ja valmis body. Nepparikone toimi hienosti mutta en viitsinyt tuhlata viidettä nepparia bodyyn niin haaruksissa on nyt vain kaksi nepparia.

Kaukaa katsottuna body näyttää ihan siedettävältä. Samoin silloin, kun sen päälle puetaan esim. haalari. Silloin ei näy, että kädentien ja pääntien resorit ovat eri väriset kuin haaruksissa, koska resori loppui kesken. Onneksi eri värinen resori ei näy, kun pitää housuja jalassa. Haalareiden kanssa näy myöskään se, että kaksoisneula sanoi sopimuksensa irti pääntiellä ja puolet pääntiestä näyttää lähinnä kaksoissiksakilta. Hyvin huonolta sellaiselta. Ja lopuksi vielä kanttaukista tuli liian pitkät ja haaruksissa kanttaus menee "kiharalle" ja hihansuissa kääntyy kankaan alle. Toisaalta aika fiksu body, kun piilottaa itse ongelmansa. Eiköhän tätä kuitenkin tule ainakin kotioloissa käytettyä. Ja niiden haalareiden kanssa.









Essu

Seuraava projekti oli essu kolmevuotiaalle. Kankaat hän sai itse valita kangaskaupasta ja Hello Kittyähän siihen tuli. Ovelasti sain onneksi piilotettua suurimman osan siitä vuoriin eli takapuolelle. Taskuun piti vähän jättää näkyviin kissoja, että neiti suostuisi kuitenkin pukemaan essun päällensä. Ohje on samasta lastenvaatekirjasta kuin Minni Hiiri -pipo. En nyt muista kirjan nimeä, kun se muutti tästä tietokoneen vierestä ruokapöydälle.



Luulen, että näitä tulee tehtyä lisääkin mutta malli muokkaantuu niissä oman näköiseksi ja käytännöllisemmäksi. Perästä kuuluu.

Mainittakoon vielä, että mietimme juuri eilen ystäväni kanssa, voiko puuvillakangasta ommella pallokärkineulalla tai että onko siitä mitään haittaa. Nyt kaksi pallokärkineulaa köyhempänä voin vain todeta, että kyllä siitä jotain haittaa on.





Pikkusuunnittelija

Ja lopuksi on ihan pakko laittaa vielä yksi valokuva. Piirtelin haalarimalleja paperille, kun kolmevuotiaani tuli viereen ja ilmoitti haluavansa myös piirtää. Tällainen haalari tuli. Mielestäni aika hieno!



2 kommenttia:

  1. Muistuttaisin rouva perfektionistia siitä, että bodyhan oli sun ensimmäinen ikinä ja siitä tuli selvästikin ihan käyttökelpoinen vaate! :)

    - Hanna H.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana body. Tulee mieleen marimekko tuosta nappilistasta. Kyllä sä olet taitava ja nopea oppimaan. :)

    Riikka

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!