keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Paperia ja kartonkia

Minulla on meneillään projekti, jonka lopputuloksena haluan pystyä ompelemaan sanomalehteä. Ensimmäiselle versiolle meinasi käydä jo aika huonosti, kun mieheni tuli töistä kotiin ja kiskaisi käsittelemäni sanomalehtipaperit roskiin luullessaan niitä tyttäremme askartelujen aluspapereiksi. Roskis oli jo menossa ulos mutta ehdin juuri pelastaa paperit. Toinen versio onnistui jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen vaikka varsinainen ompelu epäonnistuikin. Onneksi paperia jäi vähän jäjelle ja sain siitä tehtyä tämän. Projekti näyttää jo paremmalta ja jatkuu taas jossain vaiheessa.

Tiistain Aamulehden Hyvän elämän uusi elämä.



Sain eilen noin kahden vuoden harmituksen jälkeen siivottua luokattomassa kunnossa olleen askartelupöytäni, jonka innoittamana tein viikonlopuksi kolme ylioppilaskorttia valmiiksi. Niiden kuvat laitan kuitenkin julki vasta viikonloppuna, etteivät sankarit näe niitä ennen niiden saamistaan.

Innostus kuitenkin jatkui tänäänkin ja tein viisi korttia myyntiin. Sydämet ovat kankaista, joita on käytetty essuissa.











En ole ompeluistakaan kuitenkaan ihan täysin vieraantunut, koka tein eilen vahingossa vähän isomman kangastilauksen Ompelun ihanuuteen, kuin olin suunnitellut. Jospa viikonloppuna saisi uudet kankaat jo neulan alle. Olettaen, että neuloja riittää vielä viikonlopulle tällä neulankatkaisutahdilla...

2 kommenttia:

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!